Hae
Minis with Style

AMK polkuopinnot – väylä opiskelemaan jos et menesty pääsykokeessa!

Muutama vuosi sitten sain ajatuksen että haluan elämältäni muutakin, kuin sairaanhoitoa ja vuorotyötä. Hain silloin jo ensimmäistä kertaa opiskelemaan Haaga Heliaan liiketaloutta. Silloin ei pääsykoemenestys riittänyt ja jäin ilman opiskelupaikkaa. Hain viime syksynä uudelleen Lohjan Laureaan Liiketalouteen monimuotototeutukseen ja edessä oli ensimmäinen valtakunnallinen pääsykoe, joka ei ihan mennyt nappiin osaltani.  Mutta olen silti opiskelija nyt ja juuri siinä samassa ryhmässä mihin hain viime syksynä. Miten tämä onnistui?

Polkuopintojen kautta tutkinto-opiskelijaksi!

 

Katse tulevaisuuteen!

 

Polkuopinnot eli avoin AMK

Melkein heti kun sain kielteisen tuloksen koulusta otin selvää avoimen AMK:n väylästä eli polkuopinnoista. Haku niihin oli melkein samointein ja haastattelut suoritettiin loppuvuodesta. Haastattelun kautta sain paikan ja aloitin juurikin siinä samassa ryhmässä mihin hain tutkinto-opiskelijaksi aiemmin syksyllä. Sillä erolla tietenkin, että minulla opinto-oikeusaika on vain tämä vuosi. En siis erotu ryhmässä mitenkään eikä otsaani ole tatuoitu POLKUOPISKELIJA tai LUUSERI JOKA EI SELVIYTYNYT PÄÄSYKOKEESTA.  Tuskin kukaan opiskelutovereistani edes tietää, että olen polkuopiskelija. Ennen kuin nyt tietenkin!

Polkuopinnot ovat samankaltaiset kuin mitä suoritetaan avoimessa yliopistossa. Ne maksavat (400e) ja opiskelijalla ei ole tutkinto-opiskelijan sosiaalietuuksia. Eli en saa opiskelija-alennusta mistään enkä opintotukea. polkuopiskelijoille on oma haku kun ovat saaneet 60 opintopistettä kasaan hyvillä arvosanoilla. Erillishaku on kaksi kertaa vuodessa ja minulla se olisi ajankohtainen ensi syksynä. Ellen olisi suorittanut opintojani ennätystahdissa ja hain jo nyt kevään erillishaussa. Eli syksyllä olen jo mitä luultavimmin tutkinto-opiskelija.

 

 

mikään ei muutu

Tavallaa minulla ei mikään muutu paitsi se opiskelija status ja saan ne tärkeät sosiaalietuuden käyttööni. Ja tärkein on mahdollisuus opintovapaaseen ja aikuiskoulutustukeen. Tavoitteena on siis vihdoin jäädä opintovapaalle töistä ja suorittaa opintoja täysipäiväisesti. Ah opiskelulle olisi siis oikeasti aikaa ihan päivällä, hurmaava ajatus. Tällä hetkellä olen ollut täysipäiväisesti töissä ja suorittanut opintoja illalla ja ja vapaapäivinä. Meillä oli alkuun koulua aina perjantaisin ja joitakin lauantaita mutta Korona tuli ja sotki kaiken ja opinnot siirtyivät kokonaan verkkoon loppukevääksi.

 

täysipäiväinen työ ja perhe + opiskeleminen

Voin sanoa ettei se helppoa ole  ja se vaatii todella paljon oma-aloitteisuutta ja tekemistä. Itse opiskelen pääosin iltaisin, kun lapset on nukkumassa.  Tällä ajalla pyöritin aiemmin myös omaa yritystä muutaman vuoden että eiköhän tässä nyt yksi koulu suoriteta kunnialla. Pääsyy siihen miksi minulla on kaikki sujunut hyvin on se, että motivaatio on huipussaan ja edessä siintää loistava tulevaisuus mihin ei liity hoitoala millään tavalla. Eli jos joku siellä miettii opintojen aloittamista perheen ja työn ohelle niin kannattaa miettiä aikataulutusta ja omaa tapaa työskennellä. Sillä että jotain haluaa todella paljon pääsee jo pitkälle.

 

opinnot ovat edenneet ennätysvauhtia

Muistan kun opintojen alussa joku tämmöinen opintotyyppi kävi puhumassa ja kysyi luokalta, että kuinka moni meinaa olla 100% töissä samaan aikaan. Käsiä nousi ehkä vajaa 10 kappaletta. Siihen tuli selkeä vastaus, ei tule onnistumaan ja vähentäkää töitä. Ajattelin päässäni, että voi kun pystyisikin vähentää töitä ja opiskella enemmän. Mutta lompakko ei tulisi antamaan periksi sille ajatukselle. Nyt Toukokuussa voisin sanoa että hyvin vedetty, koska heinäkuun loppuun mennessä minulla on plakkarissa 62op ja toivon mukaan paikka tutkinto-opiskelijana syksyllä. Olen suorittanut jo syksyn kursseja ja hyväksiluen töillä ensimmäisen harjoittelun. Kesällä tulee kesäopintoja 21op ja syksylle ilmoittauduin muutamalle ensi kevään kurssille. Eli ensimmäisen vuoden aikana olen suroittanut jo reippaasti yli puolet tutkinnosta jos kaikki menee putkeen.

Syystäkin olen siis todella ylpeä itsestäni ja osittain erittäin hämmästynyt opisntomenestyksestäni kaiken kaikkiaan. Numerot on hyviä, paljon parempia mitä sain sairaanhoitajaopinnoissa 10v sitten. Ehkä se on tämä ikä ja elämänkokemus 🙂 Kaikki on siis mahdollista, myös sinulle!

Käy lukemassa myös aiempi kirjoitukseni alanvaihdosta TÄSTÄ!

 

Lapset ja rahan arvo – Kasvatanko kotona kermaperseitä?

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä miten lapsille opetetaan rahan arvoa? Meillä toki tytöt on viel pieniä ja heille tavarat vaan tupsahtavat eteen ja he kuvittelevat että aisoita vaan haetaan ja tilataan jostain mielin määrin. Olen nyt alkanut tytöille puhumaan rahasta ja siitä, että sen eteen pitää tehdä töitä. En halua puhua lapsten kuullen mitään rahapulasta tai mistään maksuongelmista, koska en halua että he alkavat stressaamaan siitä.

 

Omassa lapsuudessani rahaa oli todella vähän

Sen mitä muistan omasta lapsuudestani siiloin ihan pienenä niin siitä asti meillä oli aina vähän rahaa. Asuttiin Helsingissä lähiössä kaupungin vuokra-asunnoissa ja äiti oli kokoajan kotona. Muistan joskus miettineeni sitä että miksi meidän äiti oli kotona kokoajan kun kavereiden äidit kävi töissä. Mutta meillä siis oli neljä lasta ja kaikki me ollaan synnytty n. 5v ikäerolla ja jos siitä ajasta on aina 3 vuotta hoitovapaalla niin ei tarvitse kovin korkeaa matematiikkaa laskeakseen ettei työvuosia kertynyt juurikaan.

 

Supermodel

Muistan että muutamia harrastuksia on joutunut lopettamaan sen takia ettei ole ollut varaa maksaa ja erityisesti on jäänyt mieleen mun jalkapalloharrastuksen loppuminen. Se päättyi siihen kun juuri ennen peliä valmentaja tuli sanomaan minulle ettei voi antaa minun pelata, koska kausimaksuja ei ole maksettu. Voitte kuvitella kuinka kauhealta se tuntu silloin, ja kouraisee  edelleen. En ikinä halua että omat lapset joutuvat kokemaan mitään tuollaista mitä itse olen joutunut kokemaan. Tästä syystä haluan pystyä tarjoaman omille lapsilleni kaiken sen mistä itse olen jäänyt paitsi. Mutta en myöskään halua (enkä edes sairaanhoitajan palkalla pysty) tarjota kaikkea kultatarjottimella vaan haluan lasten ymmärtävän mitä kaikkea se vaatii ja haluan että saatuja asioita arvostetaan.

 

meidän lasten tilanne

Se mikä tätä pohtimista on vauhdittanut on ettei meidän tytöillä tunnu hirveesti olevan arvostusta leluja tai ruokaa kohtaan. Leluja kohdellaan miten sattuu ja jos joku menee rikki niin todetaan et äiti ostaa uuden, hups! Ruokapöydässä nirsoillaan ruoalle jota on syöty kerran jo aimmin ja sitä ei haluta syödä. Meillä ei siis tehdä jokaiselle aterialle omaa ruokaa vaan yhdestä ruoasta syödään ainakin se kaksi kertaa ja en todellakaan meinaa heittää ruokaa roskiin sen takia että prinsessat nirppanokkailee.

Päiväkodissa tytöt syövät todella hyvin ja hoitajien mukaan ottavat ruokaa lisää muutaman kerran ainakin. Kotona alkaa kitinä ettei tykkää eikä suostuta edes maistaaman ja jos herranjumala sitä on tarjottu jo lounaalla niin huuto on kovaa ettei sitä pysty enää syömään. En tässäkään tapauksessa rupea valmistamaan uutta ruokaa vaan jos ei maistu niin sitten ei maistu.

 

Pikkuapinat!

 

Tässä kohtaa miettii aina sitä ettei meillä lapsuudessa ollut koko perheen yhteisiä ruokahetkiä ja olin jo lapsena innoissani jouluna, kun vihdoin kaikkia istuvat saman pöydän ääressä ja ruokailevat yhdessä. Tämä on asia mistä olen halunnut pitää kiinni omien lasten kanssa. Melkein kaikki ruoat syödään yhdessä samaan aikaan ja rauhassa. Omassa lapsuudessani myös ruokaa ei todella aina ollut niin paljoa eikä se ollut mitään gourmeeta. Samaa ruokaa syötiin jopa viikonkin verran jos sitä oltiin tehty paljon kerralla, ja juu nyt tämä kuulostaa jotenkin inhottavalta. En muista juurikaan valittaneeni ruoasta, mutta varmasti jotain tavaalista lasten nurinaa on ollut siloinkin.

Muistan myös elävästi tilanteen, kun joidenkin ala-aste kavereiden kanssa puhuttiin ruoasta. Sanoin että tykkään todella paljon kauan maksalaatikosta ja meillä olikin usein sitä ja makaronilaatikkoa kotona.  Yksi kaveri sitten sanoi et ”hyi teillä syödään koiranruokaa!” ja remakka nauru siihen päälle. No edelleen tykkään maksalaatikosta ja se on yksi niistä harvoista valmisruoista mitä meille ostetaan kotiin ja meidän tytöt tykkää siitä todella paljon.

 

DIY kettupaita Metsolan kankaasta

 

totutaanko meillä liian hyvälle?

Välillä nuarattaa se että meillä erityisesti Isla käy ”tilaamassa” mun kangaskaapilta itselleen mekkoja ja usein saa juuri sellaisen mitä on toivonut. Opitaanko meillä liian hyvälle ja olenko minä jotenkin toiminut väärin kun ostan mielelläni laadukkaita suomalaisia merkkivaatteita ja teen paljon vaatteita itse. Itselläni ei missään nimessä ollut lapsena merkkivaatetta päällä tai saatikka omatekemiä. Mutta silti ei meillä puhuta lapsille siitä että tämä on nyt gugguu ja se on merkkivaate ja sinä olet etuoikeutettu kun saat pukea päällesi kalliita vatteita. Meille ne kaikki on vaan vaatteita ja mielelläni ostan laadukasta ja kestävää. Ja ostan paljon vaatteita käytettynä ja myyn omien alsten vaatteet eteenpäin. Niillä rahoilla taas sitten seuraavaa kokoa tai seuraavan kauden vaatetta.

Voisin kutsua lastenvaattiéita omaksi harrastuksekseni ja tykkään ostaa ja tehdä kauniita vaatteita tytöille ja sitten yhdessä yleensä kuvataan ja tytöt poseeraavat mielellään kuvissa. Oma entinen lastenvaatteita myyvä verkkokauppa on syy tai seuraus tästä asiasta. Ymmärrän ettei kaikilla ole varaa harrastaa suomalaisia merkkivaatteita mutta itsekkin koluan paljon kirpputoreja, joista teen joskus hyvin löytöjä.

 

Onko kukaan pohtinut tätä asiaa näin? vai stressaanko ihan turhaan?

Kasvatanko tietämättäni kahta kermapersettä, kun haluan tarjota kaiken mitä itse en koskaan saanut?