Hae
Minis with Style

Keho herää horroksesta pikkuhiljaa!

Vaikka tämä kevät ja kaikki opinnot eivät ole vielä plakkarissa ja vaikka en oikeastaan pääse kesälomalle näistä tänä kesänä ollenkaan niin keho herää jo pikkuhiljaa eloon kaiken tämän massiivisen stressin alta. Harjoittelu päättyi tällä viikolla keskiviikkona ja hallelujaa tuntuu, että päivissä on taas tarpeeksi tunteja. Oli hienoa että sain nipistettyä tähän väliin nämä muutamat vapaapäivät, koska ensin näytti siltä että matkaan harkasta suoraan töihin kulkematta minäälaisen levon ja nollaamisen kautta.

 

Keho herää liikuntaan

Ja vaikka ajattelin ensin etten todellakaan jaksa vieläkään lähteä mihinkään liikkumaan saatikka lenkille, niin yllätin itseni totaalisesti. Perjantaina oli vapaata tyttöjen kanssa ja lähdettiin aamupäivällä ulkoilemaan niin, että tytöt ottivat pyörät ja minä kiskaisin juoksukengät jalkaan. Ajattelin että keveästi mennään ja tytöt saavat päättää reitin. Lähdimme harjulle, koska Ellen halusi mennä polkuja pitkin. Harjulla on siis ihan maastopyöräilyyn tarkoitettuja reittejä mutta ihan kaikkia kohtia ei pääse tuollainen pikkunen tytteli lasten tavallisella pyörällä. Mutta onneksi siellä on myös leveämpää ja tasaisempaa polkua, jossa molemmat pääsivät polkemaa ja äiti juoksemaan. Toisinaan sain pukata molempia ylöspäin mäessä ja toisinaan piti pitää nuoremmasta kiinni kun muuten oltaisiin menty vauhdikkaasti pöpelikköön alamäessä. Lenkin pituus oli 6,5km ja olimme kaikki erittäin tyytyväisiä.

Tytötkin nauttivat urheilusta ja kesällä startataan yleisurheilukoulussa

 

Tuntuu kuin olisin herännyt horroksesta nyt muutaman päivän aikana kun suurin osa stressistä on pois harteilta. Vaikka tässä jatketaan vielä opparin ja muutaman kesäkurssin kanssa niin ei se tunnu yhtään niin pahalta mitä vielä muutama päivä sitten. Selkeästi kehoni kaipaa liikuntaa ja olen kokoajan tiedostanutkin sen, että jos vain jaksaisi liikkua ja syödä terveellisesti niin olo olisi paljon parempi. Mutta, kun kaikki oma kapasiteetti on käytössä, ei ajatustakaan jaksa laittaa mihinkään juoksemisen harkitsemiseenkaan. Nyt kapasiteettia on taas vapautunut hiukan niin huomaa, kuinka voin paremmin ja keho herää uudelleen elämään. Kävin mahdollisuuden tullen myös eilen juoksemassa 7km lenkin ihan yksin ja voi ihana, että teki hyvää.

 

samaan aikaan viime vuonna

Tähän aikaan vuonna 2020 olin jo juoksemisen kanssa hyvässä vaudissa. Olin nimittäin juossut jo ensimmäisen kympin ja juoksuhype oli kovasti päällä. Minä en siis juokse koskaan talvella tai huonolla säällä, no pikkusade ei nyt haittaa mutta aloitan aina keväällä lumien sulettua. Onneksi nyt ihan alusta ei tarvitse yleensä aloittaa. Eli pikkasen ollaan aikataulusta jäljessä mutta oli tämä 2021 kevätkin hieman rankempi mitä tuo edellinen. Viime vuonna pingoin pitkin Pusulan metsiä ja sinne kerkesikin tulla muutamat suosikkireitit 6km ja 10km mitä sitten tahkottiin säännöllisesti. Kävimme myös muutaman ystävän kanssa lenkkeilemässä milloin Lohjalla ja milloin Nummelassa ja Vihdissä. Toivottavasti tänä kesänä päästään samanlaiseen juoksurytmiin kiinni.

paino nousee

viime kesä <3

 

tavoitteet tälle vuodelle

Tavoitteena on päästä ainakin samoihin mitä viime vuonna eli kympin juokseminen tunnissa ja mukavaa olisi tietenkin päästä myös vanhaan puolimaraton vauhtiin mutta se jää nähtäväksi. Haluan ennen kaikkea saada sen juoksuhypen jälleen päälle, koska se nyt vaan on niin helppo kesäharrastus. Lenkkarit vaan mukaan ja baanalle! Toki sivutuotteena toivon ja uskon, että tämä kevään aikana kerrytetty lisäravinto sulaa pois ja tekee juoksemisesta entistä mukavampaa. 1.6 lupaan käydä taas vaakalla ja katsotaan onko se edelleen se huikea 77kg mitä se oli about kuukausi sitten. Yh! Siinä on myös siis tavoitetta päästä alle 70kg reippaasti. Uskaltaisiko siihen laittaa jotain tarkkaa tavoitetta? voisin väittää että 65kg on minulle se normaalipaino. Ennen lapsia se oli 60-63kg mutta sinne nyt en usko, että on mitään asiaa. 65kg voisi olla se tavoite mitä kohti mennä, joten sovittaakoon se. Noin siinä se on ja seisoo julkisesti! Apua!

 

keho herää

No niin tässä on myös herättävät kuvat, jotka otin siinä kohtaa kun paino oli 77,1kg

Saan seurattua tilannetta paremmin kuvien perusteella, siksi tykkään ne ottaa aina välillä. Ja tässä on hiukan masentavan näköinen ilmestys kaikkine kaksoileukoineen. Mutta juu tie on vain ylöspäin! stay tuned!

 

Seuraathan blogia myös Blogit.fi palvelussa, sieltä löytyy aina uusimmat päivitykset kaikille suosikkiblogeillesi.

Mimmit ladulla – harjoitellaan hiihtämään yhdessä!

Minun muistoni ladulta on vähäisiä mutta sitäkin merkityksellisempiä. Kävin hiihtämässä oikeastaan vain ukin kanssa espoossa lapsena. Mun ukki on kovan luokan urheilija ja jos hän ei juossut tai pyöräillyt niin hänet löysi hiihtämästä. Aina kun mentiin sinne niin sukset oli laitettu valmiiksi talon seinustalle, että siitä vain hiihtämään ladut on tehty valmiiksi. Nyt olen Ellenin johdolla innostunut hiihtämisestä ja hiukan harmittaa että tämä innostus alkoi vasta näin myöhään.

 

hiihtämään

Hiihtomimmit!

 

urheiluinnostus

Ikinä en lapsuudenkodissa käynyt hiihtämässä, joka johtui osittain siitä että paikka missä asuimme oli lähiötä Helsingissä eikä latuja juurikaan ollut lähellä ja ei meillä ollut varusteisiin varaa. Ja vaikka varusteet olisi löytynyt jostain, niin äitini ei ollut innokas urheilija millään muotoa. Siihen voi olla syynä se, että hänet oli pienenä ehkä pakotettu urheilemaan ja aikuisena se ei enää maistunut. Ja tätä koitan välttää omien lasten kohdalla. Ellen on todella innostunut kaikesta liikunnasta ja haluaa aina kokeilla uusia juttuja. Joihinkin asioihin innostus lopahtaa nopeasti mutta jotkut säilyy ja hyvä niin. En muista, että mistä Ellen keksi haluavasa hiihtämään mutta hänen eka kerta on jäänyt minulle ainakin mieleen. Se oli silloin kun etelään alkoi tupruttaa lunta ja sitä lunta tulikin paljon.  Vaakatasossa tuiskutti ja kovaa, kun hän väenväkisin halusi hiihtämään. Eipä siinä auttanut muuta ku mennä, kun oli kerta suksetkin lainattu. Islakin kokeili hiihtämistä kerran ja totesi sen jälkeen, ettei hän oikein siitä tykännyt. Enkä meinaa pakottaa, jos ei tykkää niin ei tykkää. Hän tekee sitten jotain muuta.

 

hiihtämässä

Pikkasen meinasi olla innostusta ilmassa!

 

me harjoitellaan hiihtämään!

Pitkän aikaa emmin tämän asian kanssa, koska en tiedä hiihtämisestä mitään ja tuntuu että kaikki luistoasiat on kiinni milloin tähtien asennosta ja milloin kuun muodosta. Ellen kyseli varmaan joka päivä, että koska hän saa omat sukset ja mun vastaus aina oli et katotaan nyt. No viime viikolla sain ostettua Ellenille työkaveriltani sukset ja löysin itselleni myös kirpparilta monot ja sukset. Sauvat vaan prismasta ja ladulle. Oli oikeasti mukavaa sivakoida menemään hissukseen viisivuotiaan vanavedessä, koska lapsihan on hyvä syy siihen mun hitaaseen vauhtiin. Hyvä siinä on yrittää neuvoa kun itsekkään en osaa. Mutta kyllä me eteenpäin päästiin ja kivaa oli. Aurinko paistoi ja oli lämmin! Mikä sen parempaa ja seurakin oli kohdallaan.

Hieman nyt harmittaa, että innostuttiin tästä vasta nyt, kun talvli uhkaa olla jo ohi. Mutta eipähän kerkeä kyllästymään ja ehkä ensi vuonna jaksetaan vielä paremmin ja ollaan jo ekoina ladulla kun lunta tulee. Toivottavasti tulee sitte kans! Ehkä mäkin alan pitämään talvesta enemmän, kun saan kesän juoksulle jonkin talvelle sopivan vastineen. Ja mikä parasta Lohjalla tuntuu porukka olevan hieman hiihtohullua kansaa ja ladutkin lähtee tuosta ihan meidän kadun päästä. On kuulkaa tasasta maastoa missä mennä, kun noi mäet pelottaa mua ainakin sen verran paljon. Vanhuus ei tule yksin!

 

hiihtämässä

Ja tasatyöntöä 🙂 tai jotain sinnepäin! On muuten ihan DIY ulkovaatteet tytöllä päällä <3

 

Käy lukemassa myös meneillään olevasta työharjoittelustani!