Hae
Minis with Style

Tavoitteet – Mitä haluan saavuttaa ennen, kuin täytän 40!

Oletko asettanut itsellesi tavoitteita vaikka seuraavalle viidelle vuodelle tai kymmenelle vuodelle? Tavoitteet voivat olla ihan mitä vain. Ne voivat koskea työelämää, yksityiselämää, raha-asioita, perhesuunnittelua you name it, ihan mitä vain. En ole ollut yleensä hirveän innokas tavoitteiden asettaja vaan olen elänyt enemmän yksi projekti kerrallaan. Olen yleensä vähän hämääntynyt myös työhaastattelussa kysytystä kysymyksestä: missä näet itsesi viiden vuoden päästä? No hitostako minä tiedän. Viimeksi tätä kysyttiin minulta, kun hain sen sadatta kertaa sairaanhoitajan toimea edellisestä työpaikastani. Silloin taisin sanoa, että kait mä vielä sairaanhoitaja olen. No näemmä valehtelin, koska enpäs ole enää! En siis osaa sanoa ihan varmaksi mitä viiden vuoden päästä tarkalleen teen työkseni mutta tällä samalla alalla kuitenkin ajattelin pysyä. Koen saavuttaneeni juuri työrintamalla jotain todella suurta, joten sen suhteen ei ole seuraavia tavoitteita asetettuna.

 

tavoitteet

 

Mitkä ovat minun tavoitteet?

Kauhea miten läheiseltä 40 vuoden ikä on alkanut tässä muutaman päivän aikana tuntumaan. Ihan kuin se olisi aivan tuossa nurkan takana vaikka todellisuudessa siihen on vielä 4 vuotta ja 8 kuukautta aikaa. Täytän neljäkymmentä 25.8.2026, pistäkää kalenteriin ja katsotaan sitten mitä olen siihen mennessä saavuttanut. No mutta tosiaan työrintamalla en toivo sen suurempia muutoksia tällähetkellä, olen erittäin tyytyväinen tähän missä olen nyt töissä. Mutta tavoitteita on asetettu muualle, säästämiseen, sijoittamiseen, matkustamiseen, terveyteen, liikuntaan…

sijoitusasunto

Haluan, että viiden vuoden päästä minulla/meillä on ainakin yksi sijoitusasunto. Haluan ostaa sen Helsingistä ja mielellään sellaisen pienen remppakohteen, jota voitaisiin sitten kunnostaa ja laittaa sitten vuokralle. Ideaali tilanne olisi tietenkin, että niitä olisi useampi eli vähintään kaksi. Kaksi siksi, koska sitten lapset voisivat niitä mahdollisesti hyödyntää joskus heidän opiskeluaikoina. Tämä siis jos he meinaavat opiskella Helsingissä. Mutta ennen tätä tavoitetta on kuitenkin maksettava esimerkiksi luottokortti kokonaan pois ja ainakin opintolainaa pitää saada pienemmäksi. Opintolaina ja tämän meidän talon lainat ovat sellaisia mistä en juuri stressaa. Opintolaina on niin pienellä korolla ja no tämän talon lainaa saadaan maksaa monta kymmentä vuotta vielä, niin turha siitä stressata.

osakesalkku ja puskuri tavoitteet

Sijoitan nyt erilaisiin rahastoihin mutta haluan alkaa jossain vaiheessa myös sijoittamaan osakkeisiin. Ja juurikin tässä seuraavan viiden vuoden aikana meinaan sen aloittaa. Sitä varten joutuu hiukan keräämään rahaa, koska ihan kolikoilla siihen kauppaan on turha lähteä. Ja haluan myös kasvattaa puskuria isommaksi. Siinä minulla on tavoitteena 1000€ tämän vuoden aikana ja jos sitten viiden vuoden aikana siihen saisi kerättyä sen 5000€. Toki se ei silloinkaan ole vielä sitä jonkun suosittelemaa 2-3kk palkkaa mutta onpahan edes jonkinlainen. Samalla yksi tavoitteistani on mennä plussalle nettovarallisuuden kanssa. Laskin eilen tätä ja juuuu miinuksella ollaan vielä. Mutta ei olla kauaa!

 

tavoitteet

Oli ihanaa päästä viime syksynä Sveitsiin siskon luokse käymään.

 

matkustaminen

Voi vitsit, että kaipaan matkustamista! Tai lähinnä sitä vapautta matkustaa milloin vain mihin vain. Toki siis lomien sallimissa puitteissa. Nyt on milloin mitäkin rajoitteita ja ne vaan masentavat entisestään. Olen jo pitkään haaveillut matkustamisesta kahteen paikkaan: New Yorkiin ja Balille. Joten sen suhteen tavoitteet ovat saavutettavissa, kunhan tämä koronashitti helpottaa. Jenkkeihin lennettäessä pitää lasten olla vähän isompia, jotta he osaisivat olla koneessa paikallaan. Eli viiden vuoden päästä tämä voisi olla mahdollista lasten kanssa. Ehkä mä meen viettää 40v juhlia nykiin perheen kanssa. Tällä kertaa se voisi mennä paremmin, kuin kolmikymppiset Berliinissä vuonna 2016. Silloin olin tukevasti raskaana raskausviikolla 32, vaikka alunperin meidän piti mennä sinne ja nauttia mm. hyvistä oluista. Hikoilin 30 v synttäripäivän Berliinin muurilla katsellen kaikkea siihen liittyvää historiaa.

 

tavoitteet

Sveitsin parhaimpia puolia!

 

Siinä nyt on muutama täysin saavutettavissa oleva tavoite, jos vain pysytään terveinä koko perhe. Ja sekin voi lisätä tähän tavoitteet -listaan. Haluan pysyä terveenä ja toimintakuntoisena ihmisenä. Haluan myös, että perheeni pysyy terveenä ja yhdessä koossa. Yhdessä me selvitään ihan mistä vain kommelluksista, eikä kukaan sairastu tai loukkaannu. Haluan myös saavuttaa omassa fyysisessä kunnossani, lasten jälkeisen, parhaimman pisteen. Enää en voi verrata itseäni siihen kaksikymppiseen fitnessmisuun mitä silloin joskus olin mutta voin olla paras versio itsestäni post lapset.

Käy vastaamassa Instagramin story osiossa, mitä tavotteita sinulla on seuraavalle viidelle vuodelle! Ja käy sinua saattaa kiinostaa myös aiemmat kirjoitukseni säästämisestä ja raha-asioista.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.