Hae
Minis with Style

Stressi ja sen hallinta!

Olen joutunut viimeisen vajaan kahden vuoden ajan harjoittelemaan erityisen paljon stressin hallintaa. Työ, koulun ja perheen yhdistäminen ei ole kokoajan ollut niin helppoa ja tässä matkalla ei olla vältytty hampaiden kiristykseltä eikä myöskään itkulta. Kuinka sitä stressihirviötä voi hallita? Varsinkin, kun minä tuppaan olemaan hyvin ylisuorittava ihminen ja haalin itselleni loputtomia to do -listoja joiden kanssa meinaa pää levitä lopulta kokonaan. Tässä aikuisena ei pelkästään opiskella uutta ammattia vaan koitetaan opiskella myös aihetta stressi ja sen hallinta.

 

stressi ja sen hallinta

Näissä maisemissa kävin hieman lepuuttamassa stressaantunutta mieltäni muutama viikko sitten.

 

stressiä on kertynyt

Mitä sitä kiertelemään! Olen aina ollut ihminen, joka stressaa ja niin taitaa olla melko moni muukin. Stressi on hyvästä, jos se kulkee mukana pieninä määrinä. Itse työskentelen kaikkein tuotteliaimmin silloin, kun on pieni paine mukana. Ja olen tottunutkin työskentelemään paljon paineen alla. Mutta jos stressi pääsee ottamaan yliotetta ja vaikuttaa yöuniin ja muuhun elämään, on syytä miettiä siihen jotain ratkaisua. Kun stressi ylittää voimavarat alkaa tilanne vaatimaan toimenpiteitä. Olen aikaisemminkin puhunut viime keväästä ja kuinka stressaavaa aikaa se oli. Tai varmastikkin on hyvä tiedostaa se, että kaikki tämä alkoi 2020 tammikuuussa kun aloitin opinnot. Ensimmäinen vuosi meni kuin siivillä ja opiskelin töiden ohella. Kun jäin opintovapaalle ensimmäistä kertaa ja jatkoin opintojen suorittamista ammatillisen harjoittelun ohella, mietin että jaksaakohan tätä samaa tahtia vielä kuinka pitkään? Oli aivan eri asia tehdä opintoja oman tutun työn ohella, kuin uuden työn eli työharjoittelun ohella. Koko kevät meni vähän selviytyessä ja en liikkunut juurikaan ja söin todella huonosti (suomeksi: herkuttelin aivan liikaa ja jokapäivä)

Liikunta on minulle aina ollut se paras keino tasapainottaa stressiä elämässä. Ja mietin kokoajan, että sitte kesällä aloitan taas liikkumaan, kun on aikaa ja energiaa. No kesä meni aivan totaalisesti vain toipumisessa ja en tehnyt edes opparia kesän aikana ollenkaan, vaikka olin suunnitellut sen teorian kirjoittamisen täysin kesälle. Pidin lomaa koulusta ja onneksi töistäkin oli 5 viikkoa palkallista kesälomaa. Koitin vain rentoutua ja olla ilman mitään raportteja tai muuta. Syksyllä sain vasta kehoni ja mieleni siihen kuntoon, että pystyin edes ajattelemaan mitään suunnitelmallista liikuntaa ja sain itsestäni kiinni sen verran, että mietin todella mitä suuhuni laitan. Olo alkoi heti parantua ja voin paremmin. Ja mikä parasta aloin nukkumaan paljon paremmin ja levollisemmin.

 

Stressi on hyvästä, jos sitä on elämässä sopiva määrä. Tilapäinen stressi voi olla jopa positiivinen voima, joka nostaa vireystilaa ja auttaa pääsemään hyviin tuloksiin.

 

 

Miten stressi oireilee?

Minulla kaikkein suurin oire on ärtyneisyys. Olen kokoajan ylivirittyneessa tilassa ja ärsyynnyn melkein kaikesta. Muunmuassa kaikesta aivan älyttömästä, kuten tuolin hinkkaaminen pitkin keittiön lattiaa, lapsi lukee ääneen kirjaa, meteli jne. Silloin kun olen stressaantunut haluaisin olla rauhassa ja jossain hiljaisessa paikassa. Kaikki ylimääräinen meteli ja ääni saa minut näkemään punaista. Olen myös väsynyt koska en nuku kunnolla ja muisti alkaa pätkimään. Vaikka stressi on pääosin psyykkinen juttu, se oireilee paljon fyysisesti. Tyypillisiä stressioireita ovat niska-hartiaseudun jännitys, päänsärky, huimaus, kohonnut verenpaine, sydämentykytykset, pahoinvointi, vatsavaivat, flunssakierre ja selkävaivat. Näistä minulla on paljon päänsärkyä ja niska-hartiaseudun jännitystä.

 

 

 

Stressi ja sen hallinta

Tässä listaan seuraavaksi hyviä stressin hallintakeinoja ja kerron mitkä toimivat minulla.

  • Omien voimavarojen ja rajojen tunnistaminen.
  • Liikunta auttaa purkamaan stressiä ja saa ajatuksia muualle.
  • Terveelliset elämäntavat, kuten oikein syöminen.
  • Riittävä lepo.
  • Itselle asetettujen vaatimuksien tarkasteleminen. Tätä muun muassa käyn paljon läpi terapiassa.
  • Ajankäytön suunnittelu.

 

Jokaisella on varmasti erilaisia hyviä tapoja hallita stressiä. Minulle kaikkein tärkeimmät on huolehtia siitä, että kehoni saa tarpeeksi liikuntaa, hyvää ravintoa ja omaa aikaa. Omien voimavarojen tunnistaminen on myös erittäin tärkeää. Ja olen esimerkiksi jättänyt syksyltä muutaman kurssin kokonaan pois sen takia, että haluan keskittyä opinnäytetyöhön ja työnhakuun paremmin. Nyt on viimeinen hetki, kun saan vain opiskella eikä samalla tarvitse stressata muusta. On aikaa myös huolehtia itsestään välillä.

 

 

Käythän antamassa vastauksesi opinnäytetyöni bränditutkimukseen TÄSTÄ! Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 100€ lahjakortti ja viisi kaunista koruheijastinta! Kysely on lyhyt ja ytimekäs, joten en vie aikaasi paljoa. Kiitos jo etukäteen!

TÄSTÄ pääset myös edelliseen postaukseeni, joka on kirjoitettu opinnäytetyöni kyselytutkimuksesta.

Opinnäytetyöni kyselytutkimus – Vastaa ja osallistu lahjakortin arvontaan!

Vihdoin opintojen loppu ja valmistuminen alkaa näkymään horisontissa. Aloitin opinnäytetyöni tekemisen loppukeväästä aiheanalyysilla ja suunnitelmaseminaarilla. Kesän pidin hiukan taukoa mutta nyt syksyllä starttasin toden teolla, koska muunmuassa tajusin syksyn oleva todella lyhyt. Kääk! Nyt vihdoinkin on kyselytutkimus laitettu niinsanotusti eetteriin ja se on auki 10.10.2021 asti. 

 

kyselytutkimus

Olin keväällä harjoittelussa Lasessorilla ja sain samalla heidät opparini toimeksiantajaksi.

 

kyselytutkimus

Kyselytutkimuksella on tarkoitus siis selvittää Lasessor brändin tämänhetkistä tunnettuutta ja saada muun muassa siihen kehitysehdotuksia. Ja nyt tutkimuskysymysten pyörittelyn ja operationalisoinnin (kauhea sanahirviö) jälkeen voisin sanoa, kyselylomakkeen kysymysten olevan valmiina. Ei se ollutkaan ihan helppo pala kakkua vain lätkiä kysymyksiä toisensa perään, koska jokaisella pitää oikeasti olla jotain arvoa tutkimuksessa. Pakko myöntää, että ensin ajattelin tämän olevan ihan läpihuutojuttu. Kysymyksiähän on helppo keksiä, no ei ollut ihan niin iisipiisi.

Vaikka tämä on siis jo toinen opinnäytetyö mitä teen, ei se tunnu yhtään sen helpommalta. Toki tähän vaiheeseen on hyvä mainita etten juurikaan muista edellisen teosta mitään tarkkoja speksejä. Silloin tärkein päämäärä oli saada se valmiiksi, valmistua ja päästä töihin. Nyt kaikki tuntuu erilaiselta, koska minulla on kuitenkin korkea arvosanatavoite tähän ja en siitä hirveän mielelläni jousta.

 

kyselytutkimus

Koko koulutus on 210 op ja nyt on kasassa 193op. Opinnäytetyö on 15 op ja siihen vielä ammatillisten opintojen muutama piste niin kaikki on kasassa. Toki minulla on muutama kurssi vielä tässä, joten yli menee jonkin verran.

 

Nyt juuri en pysty keksittymään oikein mihinkään ja olo on, kuin sokerihumalaisella lapsella. Seurailen vastausten määriä ja odottelen muutamaakin puhelua. Kärsivällisyys! onko se jotain ruokaa?

Joten käykää vastaamassa kyselyyn, se ei ole pitkä eikä vie paljoa aikaasi. Tästä pääset kyselyyn ja kiitos paljon kaikille, jotka viitsitte vastata. Apunne on korvaamatonta <3

Tutustu myös aiempiin alanvaihtoa koskeviin postauksiini!