Hae
Minis with Style

Munasolujen luovutus – Lahja tuntemattomalle!

Olen nyt viime vuosina luovuttanut kaksi kertaa munasoluja Ovumialla. Nyt loppukesästä olisi vuorossa kolmas ja samalla viimeinen luovutuskerta. Luovuttamiselle on erilaisia kriteerejä ja yksi niistä on luovuttajan ikä. Yläikäraja naisella on 35 vuotta ja minulla ikä tulee täyteen elokuun lopulla. Kirjoitan kolmannesta kerrasta varmasti vielä erikseen mutta halusin koota yhteen nyt kaikki kirjoitukseni aiheesta niin pääsette kertaamaan tai lukemaan ensimmäistä kertaa mitä ajatuksia minulla on ollut tämän takana ja mistä niissä hoidoissa on kyse ja miten homma toimii.

 

luovutus

<3

ensimmäinen luovutus

Tässä kirjoituksessa vasta suunniteltiin ensimmäistä luovutusta alkuvuodelle 2020. Korona nosti juuri silloin keväällä päätään ja pääsin onneksi juuri ennen sulkuja luovuttamaan. Munasolut menivät suoraan pakkaseen, koska uusia hoitoja ei saanut siinä vaiheessa aloittaa. Tästä pääset lukemaan postaukseen, joka on kirjoitettu ensimmäisen hoidon aikana. Koska sitten on aika odotella vauvauutisia? niitä ei suoraan luovuttajalle soiteta, vaan jos haluat tietää hoitojen etenemisestä niin sitä on itse kysyttävä. Tiedän että yksi raskaus on ainakin alkanut ja tähän mennessä se vauva on varmasti jo syntynytkin. Enempää en ole kysellyt, enkä varmaan tule kyselemäänkään. Ei se vauvojen syntyminen tai lukumäärä ole minulle niin tärkeää. Tässä on fiiliksiä ensimmäisen luovutuksen jälkeen.

 

luovutus

<3

 

luovutuskerta nro. 2

Toista luovutusta aloimme suunnittelemaan vuoden 2020 lopulla ja hoitojen aloitusajankohdaksi valikoitui 2021 alkuvuosi. Oli aikataulullisesti paljon helpompaa luovuttaa opintovapaalla, koska niitä käyntejä Helsingissä tulee kuitenkin useampia niin ne oli huomattavasti helpompi järjestää. Tässä myös fiiliksiä toisen luovutuksen osalta. Toisella kerralla kaikki oli paljon tutumpaa ja helpompaa, koska pistäminen ei ollut enää niin pelottavaa. Sain käyttööni helpomman monikäyttöisen kynän, jolla pistää hormonia. Pistoksia tulee kyllä reilun viikon hoidon aikana useampia, joten jos pelkää itsensä pistämistä yli kaiken, luovuttaminen ehkä kannattaa jättää pois suunnitelmista.

Luovuttajista pidetään erittäin hyvää huolta koko prosessin ajan ja minäkin sain toisella kerralla vaihdettua kuparikierukan hormonikierukkaan kätevästi toimenpiteen aikana. Sen jälkeen kuukautiset ovat loppuneet aivan vallan kokonaan, mikä on helpotus. Ennen kuparia vuoto oli jo runsas ja kuparin myötä tuli vielä runsaammaksi ja päätin palata hormoniehkäisyn pariin ihan sen takia. Yllätyksenä tuli, että vaikka vuoto oli kuin härän kurkusta niin se loppui kokonaan nyt Mirenan myötä. Ainoa haittapuoli on ehkä se että vasempaan munasarjaan on kasvanut n.3cm kysta. Se ei oireile tällähetkellä millään tavalla mutta se ehkä voi olla este kolmannelle luovutukselle. Tämä tutkitaan uudelleen elokuun alussa.

Jos yhtään mietit luovttamista niin kannattaa soittaa klinikalle ja kysyä lisätietoja. Luovuttajia tarvitaan kokoajan lisää <3 Tässä on myös Ovumian oma kattava paketti missä kerrotaan hoidosta ja sen etenemisestä ensimmäisestä tapaamisesta toimenpiteeseen.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *