Hae
Minis with Style

Rankan ja pimeän syksyn jälkeen, vihdoin lomalla!

Vihdoin ollaan lomalla perheen kanssa! Viimeiset koulujutut hoidin anoppilasta etänä, koska lähiopetusta ei olla hetkeen enää järjestetty. Kestää ehkä hetki ennen kuin sitä oikeasti pääsee lomamoodiin mutta yritys on hyvä. Joitakin arviointeja on tipahdellut jo syksyn kursseista ja olen kyllä tyytyväinen siihen miten opinnot etenevät. Minulla ei ole varmaan koskaan ollut näin hyvää keskiarvoa, joka on nyt 4,14.

Pulkkailu aiheuttaa ilon pirskahduksia ja naurahduksia lapsilla!

Lumienkelin teossa!

 

lähdettiin pimeyttä pakoon

Mieheni vanhemmat asuvat pohjoisessa, ja tänä vuonna oli heidän jouluvuoro. Olemme yleensä vuorotellen Helsingissä tai pohjoisessa. Tänä vuona ei muutenkaan kannata mennä ehkä pääkaupunkiseudulle kokoontumaan niin ajeltiin Rovaniemelle viettämään joulua. Ja olen kyllä saanut somessa viestiä siitä, että rohkeasti kerron ettei vietetä joulua kotona tänä vuonna. Elämme täälläkin vain oman perheen kesken ja kyseessä ei ole koko suvun yhteiset massajuhlat. Pidetään täälläkin huolta hygieniasta ja itseasiassa ollaan enemmä eristäytyneitä, kuin mitä kotona ollaan oltu nyt syksyn aikana.

Ihanasti lunta

Lapset nauttivat niin paljon lumesta, että pelkästään pulkassa kyydissä istuminen aiheuttaa ilon purskahduksia heissä. Olemme käyneet ulkoilemassa ja pulkkailemassa. Pimeä syksy etelässä on ollut erittäin pitkä ja synkkä meille kaikille, joten vaikka täälläkin on pimeää niin lumen määrä kompensoi paljon. Mummi on myös kolannut pihaan lapsille pienen mäen nyppylän, josta on mukava laskea liukurilla, pulkalla tai vain kieriä alas. Lapsen näkevät niin harvoin isovanhempiaan ja heidän yhteisiä leikkejään on mukava seurata. Meinaa kyllä pelkästä katsomisesta tulla väsy. Entinen ala-asteen opettajalla on repertuaarissaan niiin paljon lauluja ja niiiiin paljon leikkejä, ettei ne ihan heti lopu kesken. Lauluja, loruja ja esityksiä on käyty läpi ja aina vain jatkuu. Nytkin menossa on kuningatar leikki, jossa joku etsii töitä vuorollaan. Mummi on järjestänyt tontulta tehtäviä, jokaiselle päivälle ja kirjeitä on tullut myös. Aivan huikeaa omistautumista lasten ilolle.

Kuunteluvuorossa on Vilja Eerikan surullinen tarina!

Lomalla olen varannut itselleni aikaa kirjoittamiseen ja lukemiseen. Nyt kuuntelen kirjaa, joka kertoo Vilja Eerikan surullisesta tarinasta ja muutama muu on jonossa. Olen myös toivonut joulupukilta kirjaa, jota toivottavasti saan lukea loppuloman aikana. Ihanaa kun kalenteri näyttää tyhjältä ja ensi viikolle on laitettu ainoastaan hoitovuorojen lisääminen päiväkodin järjestelmään. Seuraavat kouluhommat on aikataulutettu vasta loppiaisen jälkeen ja keväällä onkin tiedossa todella mielenkiintoisia kursseja, joitan voin avata enemmän teille tässä loman aikana.

Mila nauttii!

Käy lukemassa myös muutamista DIY projekteista mitä olen tehnyt joulun alla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *