Hae
Minis with Style

DIY niskatyyny lapselle – me matkustetaan yöllä!

Meillä miehen vanhemmat asuvat pohjoisessa. Toinen Rovaniemellä ja toinen Pudasjärvellä. Sinne reissataan yleensä muutaman kerran vuodessa ja tänä vuonna on pohjoisen jouluvuoro! Me matkustetaan sinne aina omalla autolla ja yleensä yöllä, koska lapset nukkuu (eli ovat hiljaa) ja liikennettäkään ei ole juurikaan. Koska tytöillä on nyt erilaiset istuimet niin molemmille on nyt oma DIY niskatyyny helpottamaan autossa nukkumista.

autossa nukkuminen

Autossa nukkuminen on aina vähän haastavaa ja olen ollut aina kateellinen lapsille, kun heillä on kallistettavat istuimet jossa saa hyvän asennon eikä pää retkahtele. No he alkavat olemaan jo niin isoja, että käytössä on jo turvavyöistuimet ja niitä ei saakkaan enää kallistettua samalla tavalla kuin edellisiä. Miten sitä nukkumista voisi vähän helpottaa ja asentoa saamaan paremmaksi on U:n mallinen niskatyyny joita näkee paljon lentokoneissa. Omani olen ostanut häämatkalta Miamista enkä ole sitä koskaan käyttänyt autossa. Mutta nyt se lähtee ehdottomasti mukaan.

 

niskatyyny lapselle

Lapsille meillä ei ollutkaan samanlaisia tyynyjä ja mieheni oli lähettämässä minua jo kauppaan ostamaan tytöille tyynyt. Siihen en suostunut, koska opiskelijabudjetti ja onhan minulla tuolla materiaalia tehdä tyynyt itse. Mitään kaavoja ei ollut vaan piirsin ensin summassa omasta tyynystäni mallia ja sitten pienensin sitä hieman. Lapsille valikoitui Metsolan pupukangas molemmille, koska se nyt sattui olemaan edellisestä DIY nuken kantoreppu -projektista esillä.

Hyllyssä oli myös sattumalta vanua jolla täytin tyynyt mukavan pehmeiksi. Joustava kangas lisää vielä käyttömukavuutta tyynyissä. DIY niskatyyny imee yllättävän paljon vanua sisäänsä, jos siitä haluaa pullean. Yhteen tyynyyn tarvitset kaksi pientä palaa joustocollegea jotka leikataan saman kokoisiksi. Saumuroin palat yhteen nurjalta puolelta ja jätin kääntö ja täyttöaukon yläreunaan ulkopuolelle ettei sauma hinkkaa niskaa. Täytin reippaasti vanua sisälle ja ompelin toisen tyynyt aukon käsin. Mutta minullahan ei ole siihen kunnon taitoja eikä kärsivällisyyttä, joten toisen ommella hurautin raakasti vain ompelukoneella. Kummastakaan saumasta ei tullut erityisen kaunis mutta menettelee meidän lapsille hyvin.  Toivottavasti näillä tyynyillä tulee hyvät unet autossa ja tytöt heräävät onnellisena Mummin luota.

Edit: Automatkan jälkeisenä kommenttina, tyynylle tuli 50% onnistuminen. Ellen nukkui tyynyn kanssa koko matkan ja Isla kieltäytyi kokeilemasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *