Hae
Minis with Style

Munasolujen luovutus vol2

Kävin ensimmäisen kerran luovuttamassa munasolua viime keväänä. Sillä kerralla saatii kerättyä yli kolmekymmentä kypsää solua lahjoitettavaksi sellsisille perheille, joilla on vaikeuksia saada lapsia omista sukusoluista. Itse sallin solujen luovuttamisen ihan kaikille naispareille, itsellisille naisille, suomalaisille ja ulkomaille. Nyt on vuorossa munasolujen luovutus vol2. Jo et ole lukenut aiemmasta luovutuksesta niin voit käydä perehtymässä aiheeseen tästä.

mitä edellisille soluille kuuluu?

Luovutuksen jälkeen en ollut ihan varma, että haluanko niin kysellä niiden perään ja en olekkaan kysynyt. Nyt kun sain kustun tulla uudelleen luovuttamaan niin samalla kysyin, että onko munasoluista alkanut raskauksia ja yksi on täydessä vauhdissa menossa puolivälin tienoilla. Jotenkin ihanaa, että olen voinut olla avuksi jollekkin näinkin tärkeässä asiassa. Toista hoitoa ollaan aloittelemassa kuulemma niin saattaapi tulla lisää vauvoja.

munasolujen luovutus

Munasolujen luovutus vol2

Alusta asti olen ollut sitä mieltä, että kun tähän ryhdyttiin niin kyllä voin useammin luovuttaa kun pää on kerran aukaistu. Ja viimeksi sain niin hyviä kehuja minun munasoluista ja määrä mitä saatiin kerättyä kypsyä soluja oli melkoinen. Normaalisti IFV hoidoissa pyritään ehkäpä viiteen hyvään soluun ja minulla niitä tuli yli 30. Toki luovuttaminen on aina eri juttu, kun IVF hoidot lapsettomalle. Suunniteltiin alustavasti Fertinovan kanssa, että aloitellaan hoidot tammikuun kierrosta. Nyt opintovapaalla on helpompaa mennä helsinkiin käynneille ja ultraan hoidon aikana. Ei tarvitse sumplia töiden kanssa tai pyytää vapaata keräystä varten.

Koska edellisellä kerralla kaikki meni hyvin ja sujuvasti niin siksi olen erittäin mielelläni menossa uudelleen. Pistäminen ei ollutkaan niin haastavaa kuin luulin. Tai kyllä minä sairaanhoitajana osaan pistää mutta se että joutuu pistää itseään mahaan niin se tuntui aluksi todella vaikeelta. Oletko sinä koskaan ajatellut luovuttavasi munasoluja? ehdottomasti kannattaa harkita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *