Hae
Minis with Style

Tahmeaa toimintaa – mitään ei saa aikaiseksi!

Tämä syksy on ollut jokseenkin tahmeeta aikaa ja kokoajan menee tahmeammaksi.  Hirveesti oli kaikkea tehtävää mutta mitään ei tunnu saavan aikaiseksi. Kuin koittaisi kävellä kinuskissa! Mitähän opintovapaasta tulee jos vaan päivät pitkät tuijotan kirjaa tai läppärin ruutua ymmärtämättä mitään?

syksy on lyhyt ja pimeä lukukausi

Ajallisesti syksy on todella raskasta aikaa opiskella. Kokoajan tulee pimeämpää. Päivä ja valoisa aika lyhenee muutamaan tuntiin ja minun aivoni tarvitsevat valoa toimiakseen. Syksy on myös ajallisesti paljon lyhyempi kuin kevät ja sama määrä kursseja on ängetty lyhyempään aikaan niin deadlineja vaan paukkuu kokoajan ja tuntuu ettei ole aikaa juurikaan perehtyä tehtäviin.

Väsynyt äitiopiskelijasairaanhoitaja….

 

Tehtävät tuntuvat myös jotenkin paljon vaikeammilta nyt. Tuntuu, että koko koulutuksen pakolliset matematiikan osiot on samassa nipussa ja matemaattista lahjakkuutta ei minulta löydy sitten pätkääkään. Samanlaisia tunteita kävin läpi myös sairaahoitajakoulutuksessa aina kun oli matematiikkaa luvassa. Lääkelaskut hakkasin päähän väkisin ja hammastapurren ja nyt ne tuntuvat ihan lastenleikiltä näiden kannattavuuslaskelmien rinnalla. Tuijotan tehtävää minkä osasin laskea hetki sitten aivan kuten siitä olisi herpeaksi rukouksia. Mutta jos kerran koko koulutuksen pakolliset laskemiset on tässä nämä 10op, niin olen päättänyt ne selvittää tavalla taikka toisella. Hetki siinä saattaa kyllä vierähtää.

miksi kaikki ärsyttää kokoajan

Tuntuu että sen takia ettei saa mitään järkevää aikaiseksi, niin sitten kaikki alkaa ärsyttämään. Siis aivan kaikki!! En jotenkin yhtään siedä meteliä ympärilläni ja lapsistahan sitä meteliä ei juurikaan lähde, eikö niin. Hermo on niinsanotusti pinnassa kokoajan ja tulee turhaan purettua omaa turhautumistaan lapsiin. Ehkä tässä on tietynlaisia ylirasittumisen piirteitä ilmassa ja luojankiitos työt loppuu kohta. Saatan muutaman päivän vaan ajatella yksisarvisia ja vaaleanpunaisia sävyjä itsekseni. Mutta sitten on pakko vaan pusertaa kurssit loppuun, jotta pääsee nauttimaan kunnon joululomasta.

Nytkin ollaan oltu tänään kotona, kun eilinen rokote nosti Islalle lämpöä niin en viittinyt viedä päikkyyn. Ajattelin et jos mä tässä samalla sitten silmäilen noita juttuja ja kirjoitan tehtäviä eteenpäin mutta olen vaan saanut kaikki auki ja sekaisin ja olen tuijottanut niitä kovin epätoivoisesti. Takaraivossa jyskyttää perjantain kannattavuuden tentti… ääääääk! Mikähän on se kohta, kun homma vaan leviää yksinkertaisesti käsiin? Toivottavasti se ei kerkeä tulemaan ja joulukuussa helpottaa sitten. Näin jälkiviisaana voisin sanoa, että olisinpa aloittanut opintovapaan jo aiemmin syksyllä! Saattaisi pääkoppa olla paremmassa kuosissa jouluna!

Äh antakaa jotain tsemppivinkkejä miten tästä selviää vielä pari viikkoa ja kaikki matikkanerot saa ottaa yhteyttä, kiiiitoooos!

SEND HELP!

2 kommenttia

  1. Kaikenlaista kirjoitti:

    Mitään viisautta en osaa tarjota, mutta myötätuntia kylläkin 🙂 Olen myös sh, ja työssäni en laske mitään. Joka ikinen kerta, kun lääkeluvan päivitys koittaa, joudun käyttämään 4-6 tuntia (omaa aikaa kotona lasten nukkuessa) laimennosten laskemiseen hirveessä paineessa. Työajalla ei ehdi kerrata tai lukea. Uskomatonta, miten ne tekniikat ei vaan jää pitkäkestoiseen muistiin.
    Joitain vuosia sitten harrastin töiden ohella erään muun tutkinnon opiskelua. Niihin kuului kaksi laajaa kurssia tilastotiedettä. Olin kujalla melkein koko ajan, mutta ihmeesti selvisin kurssit. Kävin myöhemmin myös yhden kurssin, joka sivusi taloutta ja kannattavuutta- tentti oli kuitenkin siinä essee- tyyppinen. Tuo koulutus oli erinäisistä syistä pettymys, joten jätin leikin kesken. Kahden tai kolmen vuoden päästä olen kuitenkin tämän hetkisrn täydennyskoulutuksen osalta siinä vaiheessa, että opintovapaa olisi tarpeen. Olen ollut niin itsepäinen, etten ole uskaltanut aiemmin jättää töitä vähemmälle, vaan puskenut aika väkisin kaikki lisäjutut sen rinnalla. Toisaalta se on ollut luontevaa, koska tiedonjano on suuri. Kunnioitan kaikkia kollegoja, jotka ei panostele turhia työajan ulkopuolella oppimismielessä, he ovat paljon rennompia ja varmaan paremmin läsnä itselleen. Omat ajatukset harhailee usein jossakin tekstissä, jonka sisällöt aktivoi pohtimaan mm. erinäisiä parannuskohteita. Sellainen pohdiskelu tekee vähän tosikoksi ja joskus myös yksinäiseksi. Mulle kommentoidaan myös usein ”älä ajattele niin monimutkaisesti!” 🙈
    Toivotaan, että siinä kannattavuus- tentissä olisi eniten painoarvoa joillakin selkeillä ongelmanratkaisutavoilla, ja sulle kilahtaa opintopisteet rekisteriin! 🙂

    • miniswithstyle kirjoitti:

      Voi kiitos ihanasta viestistä! Toivotaan parasta että tentti menee läpi ja voin jättää laskut taakseni tämän osalta. Sitten olisi vielä kirjanpidon uusinta ja talousmatematiikka. Yhhyhhh..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *