Hae
Minis with Style

Meidän lapsiluku! Onko se täynnä vai ei?

Lapsiluku se mystinen asia, joka tuntuu kuuluvan kaikille yhteisenä.  Asia jonka pitäisi olla vain meidän perheen keskeinen asia. Kun sain tietää olevani uudelleen raskaana esikoisen oltaessa vasta yhdeksän kuukautta, varhaisultran tehneen kätilön kysymys oli että oliko tämä vahinko? Olen myös kuullut, että monelta on kolmannen ja neljännen kohdalla kysytty että vieläkö? Tai eikö tunneta ehkäisyä tarpeeksi hyvin? Miten meidän lapsiluku onko se täynnä vai ei?

Kuva: RuusaPhotography

Kuinka monta lasta on hyvä?

Kollegani vaikuttajamedialta (Colour outside the lines) kirjoitti juuri tästä aiheesta ja sain kimmokkeen avata sanaisen arkkuni myös. Minulle on ollut aikuisiällä selkeää, että haluan lapsia jossain vaiheessa. Käytän siksi sanaa aikuisiällä, koska teininä olin aivan varma etten koskaan halua ikinä yhtäkään lasta. Mutta varmaa oli se, että ennen lapsia tulisi olla ammatti, aviomies ja vakaa talous. 2014 naimisiin menon jälkeen tilanne oli otollinen ja esikoinen ilmoitti tulostaan jo melkein heti ja 2015 kesällä syntyi Ellen. Isla päätti tulla melkein salaa ilmoittamatta, kun ei kuukautisiakaan kerennyt tulla imetyksen lopettamisen jälkeen kun jälleen pissatikku näytti kahta viivaa. Eli minkäälaisia vaikeuksia raskautua ei ole ollut.

 

Islan vauvavuosi oli sen verran rankka, että jos lapset olisi syntyneet toistepäin meillä olisi varmasti vain yksi lapsi. En muista ajasta juuri mitään ja olin monen kuukauden valvomisen jälkeen valmis polttamaan koko torpan kunhan saisin vain nukkua. Sen vauvavuoden aikana minulle ainakin selkeytyi ettei minulle syntyisi enää lapsia lisää. Mutta asiasta ollaan yhdessä keskusteltu paljon ja se ettei lapsia tule enää on ihan yhteinen päätös.

Kuva: RuusaPhotography

Syitä on monia!

  1.  Talous. En usko, että voisimme näillä tuloilla tarjota useammalle lapselle sitä mitä haluamme tarjota. Oma lapsuus oli jatkuvaa pennin venyttämistä ja kituuttelua ja en halua sitä enää.
  2. Mielenterveys. En usko että oma mielenterveyteni ja jaksamiseni kestäisi enää yövalvomisia yhtään. Tai sitä kuinka kiinni pieni vastasyntynyt vauva on äidissä, kirjaimellisesti. Nautin niin paljon omasta ajastani ja siitä, että lapseni suoriutuvat yhä enenevissä määrin erilaisista asioista itsenäisesti.
  3. Tila. Tämä asia on muuttunut kyllä nyt kun muutettiin isompaan taloon. Eli periaatteessa lisää lapsia mahtuisi kyllä mutta sille tilalle on kyllä muuta käyttöä.
  4. Kaksi lasta on just hyvä määrä. Molempiin käsiin yksi. Ei tarvitse valita kuka saa pitää kädestä vaan molemmille riittää. Syliin mahtuu hyvin kaksi lasta, kunhan he eivät kinaa juuri sillä hetkellä. Heistä on seuraa toisilleen ja myös on joku jonka kanssa kinastella. Reissuun lähtiessä meille riittää yksi hytti, yksi hotellihuone ja kaikki perhe paketit on yleensä suunniteltu kahdelle vanhemmalle ja kahdelle lapselle.

 

Jos nyt sattuisi vahinko ja ehkäisy pettäisi niin en ole lainkaan varma haluaisinko pitää lasta. Nyt, koska pulla ei ole uunissa, olen sitä mieltä että aika varmasti tekisin abortin. Mutta toki tilanne on paljon mutkikkaampi siinä vaiheessa kun tikku näyttää kahta viivaa.

 

Miksi ei sitten piuhoja poikki?

 

No sitäkin on mietitty tai minä olen miettinyt että hakeutuisin sterilisaatio jonoon. Mutta asiassa mietityttää toimenpide, joka on naiselle paljon suurempi kuin miehelle. Nukutus, vatsaontelon tähystyksessä klipsit paikoilleen  ja toipuminen siitä. Miehelle toimenpide on paikallispuudutuksessa snip snip ja muutamat runkkaukset ja se on siinä, ei enää lapsia. Toki en minä voi päättää mitään mieheni puolesta, hänhän voi haluta vielä lapsia joskus mutta minä en luultavasti ole se nainen siinä vaiheessa. Ja hei ehkäisy toimii eli ei huolta.

Kuva: RuusaPhotography

 

Munasoluja muille

 

Minä olen keskittynyt siihen, että voin luovuttaa munasoluja muille jotka eivät voi saada omia lapsia ja näin hyödyntää hyvää hedelmällisyyttäni johonkin hyvään. Sain edellisen luovutuksen jälkeen  biologilta terveiset että munasoluni ovat erinomaisia ja kypsiä saatiin kerättyä yli kaksi kymmentä. Muutama viikko sitten sain viestin fertinovalta että voisinko tulla luovuttamaan uudelleen ja nyt mietinkin sille sopivaa ajankohtaa. Ehkä sitten opintovapaalla. TÄSTÄ ja TÄSTÄ voit käydä lukemassa ensimmäisestä luovutuksestani.

 

Ja kuten esimerkiksi Operaatio Äiti on puhunut lisääntymisrauhasta niin sallitaan se kaikille. Jos joku haluaa useamman lapsen niin turha sitä on ulkopuolisten kauhistella ja jos joku on tyytyväinen  yhteen tai kahteen niin so be it! Se koska lapsiluku on täynnä on jokaisen perheen oma asia.

2 kommenttia

  1. Hertta kirjoitti:

    Tosi hyvä postaus tärkeästä aiheesta! Mä myöskin olen kahden pienen lapsen äiti ja oon viime aikoina miettinyt paljonkin haluanko vielä lapsia lisää. Olen kokenut molempien lasten vauvavuoden aika rankkana ja oman ajan puute on ajanut toisinaan hulluuden partaalle. Koen oman ajan ja itseni toteuttamisen niin tärkeänä osana omaa hyvinvointia, etten ole lainkaan varma jaksaisinko enää kolmatta kertaa aloittaa alusta uuden pienen kanssa. Lapset olivat kovan työn (ja rahankin) takana, joten tunteet ovat toisinaan ristiriitaiset. Mutta ajatukset muuttuu. Elämä opettaa jne. 🙂

    Ilahduin myös tuosta miten rehellisesti kerrot suhtautumisestasi siihen, jos vaikka ehkäisy sattuisi pettämään. Et ole varmasti ainut ja siinä kohtaa todella tuleekin miettiä mikä on itselle ja koko perheelle paras ratkaisu. Ja näin sanon siitä huolimatta, että raskauden keskeytyksiä tehdään mielestäni ihan liikaa ihan vaan ihmisten liian huolimattomasta suhtaumisesta ehkäisyyn.

    Mukavaa syksyä! 🙂

    • miniswithstyle kirjoitti:

      Kiitos kommentista!

      Tämän takia juuri suhtaudun vakavasti ehkäisyyn jottei tälläistä yllätystä pääse tapahtumaan. Mutta jos sellainen tapahtuisi, pitäisi asiaa ajatella jokaiselta kantilta ja katsoa mihin voimavarat riittää. Tällä hetkellä ajatus on ettei voimavarat riittäisi kolmanteen lapseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *