Hae
Minis with Style

Ruuhkavuodet – Kuinka näistä selviää hengissä?

Muistan ajan, kun sain makoilla sohvalla työpäivien jälkeen ja katsella telkkaria rauhassa ja vaikka ottaa päiväunet jos halusin. Muisto on utuinen mutta muistan sen silti. Muistatko sinä? Nyt elämäni pyörii, kuin pikakelauksella eteenpäin ja miksi kukaan ei kertonut tästä etukäteen? Ruuhkavuodet! kuinka näistä selvitään hengissä?

Tytöt auringonkukkapellolla. Kuva: RuusaPhotography

säntillisestä ihmisestä huithapeliksi

Ennen lapsia olin tyypillinen Neitsyt horoskooppimerkiltäni. Säntillinen, jämpti ja jopa ärsyttävän pikkutarkka. Aina ajoissa joka paikassa. En edelleenkään myöhästele töistä mutta muualta kyllä, koska lasten kanssa ei meinaa päästä ajoissa mihinkään.  Viimeisin erittäin kauhea myöhästyminen oli siskoni lapsen ristiäisistä ja se nolottaa vieläkin, kun jouduttiin pyytämään toista siskoa avaamaan oven meille kesken toimituksen. Hävettää vieläkin. Miten tässä kävi näin? miten ihminen voi muuttua näin? Miksi tästä ei kerrottu missään etukäteen? Ihmisen pitäisi kasvaa henkisesti vanhetessaan mutta minulle tuntuu iskeneen kolmenkympin alzhaimer.

 

Hoitovuorot

Päiväkotiin pitää työvuorot ilmoittaa aina viimeistään puolitoista viikkoa aiemmin. Järjestelmä menee kiinni torstaina klo12 ja siitä tulee sähköpostiin muutama muistutus edellisinä päivinä. Jokaisen kolmen viikon listan ensimmäinen viikko on jo heti myöhässä, koska me saadaan työvuorot yleensä vasta perjantaina iltapäivällä. Mutta sittenhän sitä luulisi niiden kahden muun viikon hoitovuorojen ilmestyvän järjestelmään ajoissa. Eikö niin? No ei aina meidän tapauksessa. Nekin usein ovat myöhässä ja joka kerta lupaan parantaa tapani. Miksi minun pää ja muistuttaa pastalävikköä josta kaikki vaan valuu pois?

Syytän muistini hämärtymisestä osittain näitä pienia mussukoita. Varsinkin Islan vauvavuosi oli rankka, koska neiti ei viitsinyt nukkua ensimmäiseen neljään kuukauteen. En muista siitä ajasta juuri mitään. Kuva: RuusaPhotography

 

päiväkodin palautettavat lomakkeet

Voi luoja! Tiedän jo nähdessäni laput lasten lokeroissa, että niiden palauttaminen ajoissa on ihan mahdoton homma. Lapuissa yleensä kysellään hoidon tarvetta loma-aikoina enkä osaa niihin yleensä edes vastata, koska epäsäännöllinen vuorotyö. Mutta parhaimmillaan minulta kysytään lappuja takaisin useampaan otteeseen ja joudun ehkä jopa pyytämään uusia kopioita niistä, koska olen hukannut ne. Tapahtuuhan jollekkin muullekkin näin joskus? En myöskään koskaan muistanut palauttaa neuvolaan mitään niitä kyselylappuja. Aiheesta vuosittaiset neuvolat: muistan myös todella hyvin varata ajat lasten neuvoloihin. Varaan ne aina siinä vaiheessa, kun päiväkodista ovat muistuttaneet asiasta kaksi tai kolme kertaa, kun vuosittainen VASU keskustelu käydään sen kanssa samoihin aikoihin. Onneksi minulla on vain kaksi lasta!

Jos ennen lasten saantia olisi pitänyt käydä tentissä niin en olisi varmaan saanut lupaa lisääntyä!

 

kun unohdat viedä tai hakea lapset päiväkodista

Kerran kun odotin Islaa ja olin menossa töihin pakkasin autoon pienen vuoden ikäisen Ellenin  ja lähdin ajamaan kohti Lohjaa. Meiltä päväkotiin ja töihin on noin 30-35km, joten ihan pikkumatkasta ei ole kyse. Ajelin iloisesti Lohjan sairaalalle, parkkeerasin auton ja satuin katsahtamaan takapeiliin. Ja pienen takapenkin selkänojassa olevan peilin kautta näin iloisen Ellenin joka tapitti takaisin. Olin siis ajanut töihin kulkematta päiväkodin kautta eli eikun uukkaria vaan tekemään ja pikapikaa päiväkodille. Onneksi olin ajoissa liikenteessä, joten en myöhästynyt.

Muutama viikko sitten lähdin viideltä töistä ajelemaan kohti päiväkotia ja siinä vaiheessa reitti oli kirkkaasti mielessäni. Kunnes en kääntynytkään liikenneympyrästä päiväkodille vaan hurautin pokkana sen liittymän ohi ja suoraan Turun motarille. No siinä vaiheessa valkeni väärä suunta ja ei siinä kohtaa ole mitenkään mahdollista alkaa kääntymään toiseen suuntaan, joten suoraan vaan motarille ja Muijalan kautta päiväkodille, huh! myönsin hoitajalle että saatoin koukata pidemmän reitin kautta, koska aivot jäivät jonnekkin matkan varrelle.

Kaikesta huolimatta tämä on juuri sitä mitä olen aina halunnnut, ihana perhe! ja hyvin ollaan selvitty hengissä vaikka välillä tekee tiukkaa. Kuva: RuusaPhotography

tukiverkon puute

Meillä ei liiemmin ole mitään tukiverkostoa, koska miehen vanhemmat asuvat pohjoisessa ja minulla ei vanhempia ole. Pikkusiskoistani on onneksi apua joihinkin tapauksiin mutta pääasiassa meillä tukiverkkona toimii päiväkoti. Lapset on vuorohoidossa, jota ilman ei oltaisi pärjätty kun molemmat tehdään vuorotyötä ja vielä opiskellaan. Nyt mietittiin että muuton jälkeen olisi niin ihana saada lapset lähipäiväkotiin mutta vuorojen sumpliminen ja mahdollisten lisähoitopaikkojen kyseleminen toisi paljon lisätstressiä ja voisin väittää että muisti ja ajatus eivät varsinaisesti menisi minulla ainakaan parempaan suuntaan.

Samaistuuko kukaan näihin ajatuksiin? pienen kahvihuonepikagallupin myötä meitä on useampia huithapelivanhempia, jotka kuluttavat ahkerasti päiväkotien tulostusresursseja lomakkeiden muodossa ja tuovat varmasti harmaita hiuksia myös hoitajien ohimoille. Päivähoidon porukka on kyllä huippua kun pitävät huolta niin lapsista kuin vanhemmistakin.

Täältä voit käydä lukemassa kuinka olen yhdistänyt perheen, opiskelemisen ja työnteon. Eli kyllä sitä tässä aivosumussa jotain saadaan aikaiseksi. Tsemppiä kaikille äideille ja isille, jotka taistelevat samojen asioiden kanssa.

6 kommenttia

  1. Niiku kirjoitti:

    Hihihi kuulostaa tutulta tuo unohtelu. Ihanat kamalat ruuhkavuodet! 😂 Saanko kysyä miksi sinulla ei ole vanhempia? Voitko tehdä kirjoituksen teidän perheen suosituimmista ruuista? Myös päivä kanssani postaus olisi kiva. ☺️ Ps ihana tuo kuva teistä!

    • miniswithstyle kirjoitti:

      Mulla äiti kuoli yli kymmenen vuotta sitten ja isään en ole millään tavalla yhteydessä vaikka se onkin hengissä.
      Hyviä ehdotuksia, laitetaan ehdottomasti harkintaan.

  2. InhimillinenTekijä kirjoitti:

    Löydän paljon samaistumispintaa.

    Omat lapseni ovat nyt molemmat koulussa, mutta raskain yhdistelmä muistille oli se, kun toinen oli vielä päivähoidossa ja toinen koulussa. Molemmissa on eri sähköinen järjestelmä, osa virallisista lomakkeista kuitenkin paperiversiona ja tiedottamisrytmi oli tietysti eritahtinen. Joskus muutaman viikon sisälle tuli vanhempainiltaa, vasua, terkkaria, oikomishoitoa, retkipäivää, uimahallia, koulun pakollista mitälieikinä rahakeräystä, kurahaalaria, ulkoliikuntavaatetta, sisäliikuntavaatetta, lomalappuja, synttärikutsuja. Listaa voisi jatkaa pitkään. Jos lapsella on jokin säännöllinen terveysasia hoidettavana, yhteen poliklinikkakäyntiin voi kulua 2 tuntia (mikä on tietysti pois vanhempien työajasta). Näistä ajanvarauskirjeet tulee niin myöhään, että on tosi vaikea sumplia, että kumpi vanhemmista irtoaa töistään.

    Lomien suunnittelu on myös iso haaste. Päivähoidossa toive oli, että lapsi saisi paljon lomakautta, työantajien toive on tietysti päinvastainen. Itse olin vuosia pilkotuissa työsuhteissa, joten lomakertymä oli jotain 0 ja muutaman päivän välillä. Jos olin palkatta lomalla, päivähoitomaksu ei kuitenkaan automaattisesti ollut pienempi. Niin ja kouluhan on vuodessa kiinni melkein 14 viikkoa. Meilläkään ei ole koskaan ollut tukiverkkoa tai mitään varahoitoapua omasta takaa.

    Itsellä ei ole koskaan ollut oppimisvaikeuksia, aikatauluttamisen pulmaa tai muuta ”selitystä” unohduksille. Olen sääntöorientoitunut ihminen, ja tunnen syyllisyyttä unohduksista. Kun kaikki lapsiperhe- elämään liittyvä metatyö yhdistyy oman työn muistin varassa hoidettaviin yksityiskohtiin, on kuorma muistin eri osa- alueilla yksinkertaisesti liiallinen. Kännykkä on aina täynnä hälytyksiä, tiettyjä kamppeita olen kiinnittänyt ulko- oveen, että ne väkisin havaitsee kotoa lähtiessä ja monia muitakin vippaskonsteja on tullut käytettyä. Joskus on ärsyttänyt ihan suunnattomasti, kun joku viisastelee ja antaa jotain näennäisen helppoja ”marttamaisia” ohjeita. Nuo ohjeet kun harvoin vastaavat nykyajan ja nykyvanhemmuuden monitasoisuutta ja yhteiskunnan asettamia vaatimuksia. Digitalisaatio myös lisää ihmisen tiedonkäsittelyn kuormaa, koska ihminen prosessoi asioita rinnakkain, ei yhtäaikaisesti (kun tarkkaavuus siirtyy yhdestä kohteesta toiseen, aiemman tehtävän tipahtaminen tietoisuudesta on todennäköistä).

    Mistä olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen, niin vuosien yhteistyö päivähoitoon oli lämmintä ja joustavaa. Meillä oli uskomaton tuuri päivähoidon kanssa, sillä henkilökunta ei koskaan ivannut unohduksista, vaan muistutteli asioista lempeästi. Itkin liikutuksesta, kun viimeisen kerran hyvästeltiin päivähoidon tuttuja työntekijöitä. Aika usein vuosien varrella kävi niin, ettei miehen kanssa muistettu, kumman vuoro oli hakea, joten jos toinen oli jo hoitanut hakuvuoron, niin toinen meni sitten ihmettelemään sinne pihalle, että missä ne omat lapset ovat. Onneksi tähänkin suhtauduttiin huumorilla! 🙂

    • miniswithstyle kirjoitti:

      Meillä myös päiväkodissa ymmärretään onneksi tätä meidän touhua ja muistuttaminen tapahtuu aina hyvässä hengessä. Koska siitä tulee jo itselle kauhea fiilis valmiiksi niin se olisi kauheaa että päikystä vielä syyllistettäisiin lisää. Oon aina kehunut meidän päiväkotia eikä me tultaisi toimeen ilman heitä.

      Odptan kauhulla sitä kun vanhempi menee eskariin ja kouluun et millaista tämä sitte on kun toinen menee aina vuoden edellä.

  3. FinInTirol kirjoitti:

    Kun on paljon tekemistä ja vähän aikaa niin sitä sattuu ja tapahtuu, myös virheitä. Niitä tulee, mutta anna tulla. Hienoa, kun pystyy hellittämään ”perfektionistisestä” toiminnasta. Minä saan muistuttaa siitä itseäni lähes joka päivä, jotta kerkeän tekemään asiat.
    Tuli mieleen elokuva ”Uuno Turhapuro armeijassa” ja siinä kohtaus, jossa Uuno on armeijan kirjurina ja kirjoittaa jotain kirjoituskoneella. Esimies tulee sanomaan Uunolle, jotta eikö hän voisi kirjoittaa vähän nopeammin. Uuno siihen ”tottakai voin, mutta silloin vain virheiden lukumäärä kasvaa”. Ja sitten sormet alkasivat laukkaamaan kirjoituskoneen näppäimistöllä tuottaen jotain käsittämätöntä paperille 🙂 Mukavaa ja rentoa päivää sinulle!

    • miniswithstyle kirjoitti:

      No just näin. Pitää osata priorisoida ja kestää jotain epäjärjestystä. Pieni lisämuistikapasiteetti ei olisi pahitteeksi kyllä. Ihanaa päivää sinne myös!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *