Hae
Minis with Style

Lapset ja rahan arvo – Kasvatanko kotona kermaperseitä?

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä miten lapsille opetetaan rahan arvoa? Meillä toki tytöt on viel pieniä ja heille tavarat vaan tupsahtavat eteen ja he kuvittelevat että aisoita vaan haetaan ja tilataan jostain mielin määrin. Olen nyt alkanut tytöille puhumaan rahasta ja siitä, että sen eteen pitää tehdä töitä. En halua puhua lapsten kuullen mitään rahapulasta tai mistään maksuongelmista, koska en halua että he alkavat stressaamaan siitä.

 

Omassa lapsuudessani rahaa oli todella vähän

Sen mitä muistan omasta lapsuudestani siiloin ihan pienenä niin siitä asti meillä oli aina vähän rahaa. Asuttiin Helsingissä lähiössä kaupungin vuokra-asunnoissa ja äiti oli kokoajan kotona. Muistan joskus miettineeni sitä että miksi meidän äiti oli kotona kokoajan kun kavereiden äidit kävi töissä. Mutta meillä siis oli neljä lasta ja kaikki me ollaan synnytty n. 5v ikäerolla ja jos siitä ajasta on aina 3 vuotta hoitovapaalla niin ei tarvitse kovin korkeaa matematiikkaa laskeakseen ettei työvuosia kertynyt juurikaan.

 

Supermodel

Muistan että muutamia harrastuksia on joutunut lopettamaan sen takia ettei ole ollut varaa maksaa ja erityisesti on jäänyt mieleen mun jalkapalloharrastuksen loppuminen. Se päättyi siihen kun juuri ennen peliä valmentaja tuli sanomaan minulle ettei voi antaa minun pelata, koska kausimaksuja ei ole maksettu. Voitte kuvitella kuinka kauhealta se tuntu silloin, ja kouraisee  edelleen. En ikinä halua että omat lapset joutuvat kokemaan mitään tuollaista mitä itse olen joutunut kokemaan. Tästä syystä haluan pystyä tarjoaman omille lapsilleni kaiken sen mistä itse olen jäänyt paitsi. Mutta en myöskään halua (enkä edes sairaanhoitajan palkalla pysty) tarjota kaikkea kultatarjottimella vaan haluan lasten ymmärtävän mitä kaikkea se vaatii ja haluan että saatuja asioita arvostetaan.

 

meidän lasten tilanne

Se mikä tätä pohtimista on vauhdittanut on ettei meidän tytöillä tunnu hirveesti olevan arvostusta leluja tai ruokaa kohtaan. Leluja kohdellaan miten sattuu ja jos joku menee rikki niin todetaan et äiti ostaa uuden, hups! Ruokapöydässä nirsoillaan ruoalle jota on syöty kerran jo aimmin ja sitä ei haluta syödä. Meillä ei siis tehdä jokaiselle aterialle omaa ruokaa vaan yhdestä ruoasta syödään ainakin se kaksi kertaa ja en todellakaan meinaa heittää ruokaa roskiin sen takia että prinsessat nirppanokkailee.

Päiväkodissa tytöt syövät todella hyvin ja hoitajien mukaan ottavat ruokaa lisää muutaman kerran ainakin. Kotona alkaa kitinä ettei tykkää eikä suostuta edes maistaaman ja jos herranjumala sitä on tarjottu jo lounaalla niin huuto on kovaa ettei sitä pysty enää syömään. En tässäkään tapauksessa rupea valmistamaan uutta ruokaa vaan jos ei maistu niin sitten ei maistu.

 

Pikkuapinat!

 

Tässä kohtaa miettii aina sitä ettei meillä lapsuudessa ollut koko perheen yhteisiä ruokahetkiä ja olin jo lapsena innoissani jouluna, kun vihdoin kaikkia istuvat saman pöydän ääressä ja ruokailevat yhdessä. Tämä on asia mistä olen halunnut pitää kiinni omien lasten kanssa. Melkein kaikki ruoat syödään yhdessä samaan aikaan ja rauhassa. Omassa lapsuudessani myös ruokaa ei todella aina ollut niin paljoa eikä se ollut mitään gourmeeta. Samaa ruokaa syötiin jopa viikonkin verran jos sitä oltiin tehty paljon kerralla, ja juu nyt tämä kuulostaa jotenkin inhottavalta. En muista juurikaan valittaneeni ruoasta, mutta varmasti jotain tavaalista lasten nurinaa on ollut siloinkin.

Muistan myös elävästi tilanteen, kun joidenkin ala-aste kavereiden kanssa puhuttiin ruoasta. Sanoin että tykkään todella paljon kauan maksalaatikosta ja meillä olikin usein sitä ja makaronilaatikkoa kotona.  Yksi kaveri sitten sanoi et ”hyi teillä syödään koiranruokaa!” ja remakka nauru siihen päälle. No edelleen tykkään maksalaatikosta ja se on yksi niistä harvoista valmisruoista mitä meille ostetaan kotiin ja meidän tytöt tykkää siitä todella paljon.

 

DIY kettupaita Metsolan kankaasta

 

totutaanko meillä liian hyvälle?

Välillä nuarattaa se että meillä erityisesti Isla käy ”tilaamassa” mun kangaskaapilta itselleen mekkoja ja usein saa juuri sellaisen mitä on toivonut. Opitaanko meillä liian hyvälle ja olenko minä jotenkin toiminut väärin kun ostan mielelläni laadukkaita suomalaisia merkkivaatteita ja teen paljon vaatteita itse. Itselläni ei missään nimessä ollut lapsena merkkivaatetta päällä tai saatikka omatekemiä. Mutta silti ei meillä puhuta lapsille siitä että tämä on nyt gugguu ja se on merkkivaate ja sinä olet etuoikeutettu kun saat pukea päällesi kalliita vatteita. Meille ne kaikki on vaan vaatteita ja mielelläni ostan laadukasta ja kestävää. Ja ostan paljon vaatteita käytettynä ja myyn omien alsten vaatteet eteenpäin. Niillä rahoilla taas sitten seuraavaa kokoa tai seuraavan kauden vaatetta.

Voisin kutsua lastenvaattiéita omaksi harrastuksekseni ja tykkään ostaa ja tehdä kauniita vaatteita tytöille ja sitten yhdessä yleensä kuvataan ja tytöt poseeraavat mielellään kuvissa. Oma entinen lastenvaatteita myyvä verkkokauppa on syy tai seuraus tästä asiasta. Ymmärrän ettei kaikilla ole varaa harrastaa suomalaisia merkkivaatteita mutta itsekkin koluan paljon kirpputoreja, joista teen joskus hyvin löytöjä.

 

Onko kukaan pohtinut tätä asiaa näin? vai stressaanko ihan turhaan?

Kasvatanko tietämättäni kahta kermapersettä, kun haluan tarjota kaiken mitä itse en koskaan saanut?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *