Hae
Minis with Style

Kynsien pureskelu – Kuinka päästä tavasta eroon?

Muistan omasta lapsuudestani sen että, omalla äidilläni ei kasvanut kynnet koskaan pitkiksi. Enkä muista nähneeni juurikaan kynsilakkaa niissä koskaan. Syy miksi ne kynnet olivat aina todella lyhyet ja ruman näköiset oli se että, hän pureskeli niitä kokoajan. Telkkaria katsoessaan sormi oli aina suussa ja kynsiä jyrsittiin niin että sormen päät olivat vereslihalla. Luulen että, minun kysien pureskelu on lähtöihin tästä mallioppimisesta. Minä en kyllä syö niitä kokoajan vaan kausittain. Silloin kun on stressiä tai muuta jännittävää. Jos lakkaan kynsiä niin en silloin pure niitä, mutta en voi työni takia lakata kynsiä koskaan. Työn takia myös tieto lisää tuskaa ja kun pyrin kokoajan ajattelemaan että, mitä kaikkea likaa ja bakteereja kynsien alla on niin sekin ehkäisee tapaa hyvin.  Äitiyslomalla hankin geelilakat ja uunin kotiin ja sain kynnet kasvamaan ihanan pitkiksi ja vahvoiksi. Töihin palattuani jouduin ne poistamaan valitettavasti. Kynsien pureskelu, Kuinka päästä tavasta eroon?

Ihana herkullinen keksipurukoru

 

Kuinka saada tapa pois lapselta?

Nyt olen huomannut että, Isla syö myös kynsiään ja hän on sen varmasti oppinut minulta. Joten nyt eritoten minun pitää lopettaa vihdoin kokonaan tuo ällöttävä tapa ja saada se kitkettyä lapselta pois mahdollisimman nopeasti.  Ja koska Isla pureskelee myös barbeilta kädet ja pikku ryhmähau figuureilta korvat ja jalat niin ajattelin jos purukorusta olisi apua. Hankittiin hänelle oma spesiaali koru, jota voi kantaa kaulassa ja tilanteen tullen pureskella sitä eikä kynsiä tai leluja.

On kuulemma ihan huippukiva koru!

 

Mitä pureskelulla haetaan?

Onko se vain puhdas tapa kun, keskittyessään johonkin sormet menevät suuhun vai hakeeko lapsi sillä jotain muuta? aistikokemusta? Itse en ole näihin hirveesti perehtynyt mutta jos sinulla on kertoa aiheesta faktaa niin laita kommenttia tulemaan.

Olen lähinnä ajatellut että, se olisi vain huono tapa, joka on jostain bongattu ja siitä ei pääse irti.

Oon lakannut aina silloin tällöin kynsiä lapsilta mutta tuo pureskelu tietenkin vähän mietityttää kun lakat menevät suoraan suuhun ja elimistöön. Ellenin kanssa tätä ongelmaa ei ole koskaan ollut. Mutta hän antaakin leikata kynnet ihan eri tavalla kuin Isla. Islan kanssa kynsien leikkuu on aina ollut vähän haastavaa, eli olisiko se sitten myös et jos hän on päättänyt itse lyhentää ne niin vanhempien ei tarvitse tulla saksilla leikkaamaan niitä?

Korussa on turvalukko että, jos jää kiinni niin aukeaa eikä kurista.

 

Silikoninen koru kulkee kätevästi mukana kaulassa!

Entä jos tämä ei auta?

Jos tästä ei ole hyötyä niin lähdetään varmaan kokeilamaan apteekista ostettavia pahanmakuisia lakkoja tai muita. Olen näistä kuullut vähän ristiriitaista tietoa joillain toimii ja joillain ei sitten ollenkaan. Onko näistä kenellekään mitään kerrottavaa? Lähteekö se pois kun käsiä pesee? eli joutuuko tätä lisäämään monta kertaa päivässä?

 

Minä itse niin odotan että saan laittaa kynnet kauniiksi ja ei tarvitse lakkoja poistaa heti kun pitää mennä töihin. Muutama vuosi niin sitten kun joskus vaihdan työpaikkaa. Sitä odotellessa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *