Hae
Minis with Style

Lapsen kantaminen – meidän kantouran loppu!

Lapsen ergonominen kantaminen liinalla tai kantorepulla on ihanaa ja käytännöllistä läheisyyttä lapsen kanssa. Lapsi saa olla ihan vastasyntyneestä asti ihokontaktissa, vanhemman kanssa.

Kantamisen Edut

Kantamisessa on niin paljon hyvää, että itseasiassa en ole keksinyt mitään huonoa siitä vielä tämän neljän vuoden kantouran aikana. Ensisijaisesti siinä saa olla vauvan kanssa ihanan lähekkäin, saat kädet vapaaksi ja pystyt tekemään kätevästi asioita esimerkiksi siivoaminen tms. Vauva tuntuu myös paljon kevyemmältä kun kannat häntä liinassa tai repussa verrattuna siihen että kantaisit vauvaa käsillä.

Kantamista rengasliinalla

Meidän kantaminen

Hankin jo Ellenin raskausaikana ensimmäisen liinan, joka oli trikoinen vauvaliina. Harjoittelin heti sen käytön kun Ellen syntyi. Sen kanssa oli niin kätevä käydä koiran kanssa ulkona kesäillan lämmössä ennen nukkumaan menoa. Vaunujen kanssa ulos lähteminen tuntui jotenkin paljon suuremmalta projektilta kuin se, että sujautan vauvan liinaan ja pujahdan ulos. Ja koska trikooliinalla voi kantaa vaan tiettyyn pisteeseen asti niin ristiäislahjaksi pyysin Tula kantorepun. Se oli helppo miehellekkin laittaa ja hänkin on kantanut meidän tyttöjä paljon repulla ja rengasliinalla. Mikään ei ole söpömpää kuin iskä kantamassa lastaan repulla tai liinalla.

Isompaa lasta on kevyempi kantaa selässä ja lapsi on helppo päästää kävelemään välillä repusta

Kun tulin raskaaksi aika nopeasti uudelleen ja vatsa kasvoi kiitettävää tahtia niin reppua pystyi käyttämään aika vähän aikaa alkuraskaudesta. Ostin ensimmäisen kudotun liinan ja harjoittelin selkäsidonnan, joka salli vatsan kasvamisen. Oltiin melko hauska näky kylällä kun kannoin kasvavan vatsan kanssa Elleniä selässä ja ulkoilutettiin meidän koiraa Milaa.

Iskä oli lähtenyt töihin rattaat takakontissa mutta meitä se ei hidastanut.

 

Kun Isla syntyi en ottanut enää käyttöön tekijöistä liinaa vaan hankin facebookin kantovälinekirppikseltä unelmanpehmeän vauvaliinan muistaakseni koko6, jolla kannoin ihan synnäriltä asti. Liina helpotti meidän arkea todella paljon, kun Ellen oli vasta 1v 4kk kun pikkusisko syntyi niin vauva vain liinaan ja pysyin hyvin vilkkaan taaperon perässä.

Ja koska Isla oli olikin ensimmäiset neljä kuukautta kova huutamaan iltaisin niin kun muut menivät nukkumaan me sambattiin ympäri taloa liinalla ja välillä nukuin puoli-istuvassa asennossa sohvalla. Liinassa vauva rauhoittuu, koska tuntee olonsa läheiseksi äidin kanssa vähän kuin palaisi takaisin kohtuaikoihin. Vähänkin jos on refluksivaivaa tai ilmavaivoja niin pystyasento on usein parempi kuin vaakataso.

Isla 2vk vanhana

Kantovaatteet

Itse koin parempana että puen itaseni ja vauvan yhdessä ulkovaatteisiin eli sillon tarvitaan kantamiseen tarkoitettuja vaatteita tai vaan hyvin iso takki. Päädyin tekemään itse kahdesta henkkamaukan verkkatakista itselleni kantotakin.  Ohjeen löysin facebookin kantoryhmästä, mistä muutenkin löytää aivan upeita vinkkejä ja saa neuvoja jos on epävarma vauvan asennosta kantovälineessä.

Hankin myös alennusmyynnistä kuoritakin joka salli kantamisen myös takana.  Kantovaatteet ovat melko kalliita uutena mutta niitä löytää hyvin käytettynä ja jos päädyt uuteen niin vaatteen myyminen on erittäin helppoa.

Diy takki

Mam kuoritakki

Kun lasta kantaa edessä eniten kylmä käy lapsen selkään ja jalkoihin. Siksi jalkoihin laitoin aina pitkät villasukat ja joskus sidoin lapsen ympärille villakaulaliinan lämmittämään selkää. Hiki tuli usein minun ja lapsen väliin eli lämmitettiin toisiamme hyvin ja paidat oli usein ihan märät meidän välistä.

Tandemkantamista kun molemmat haluavat syliin

 

Viime kesänä tein itse kaksi rengasliinaa jotta pystyisin kantamaan toista tai molempia lapsia meidän lomareissulla. Isla olikin se joka useimmin meni täysin jalattomaksi kun huomasi renkulan olevan mukana. Vaikka muuten olisi jaksanutkin kävellä. Mutta nyt olen myynyt molemmat liinat eteenpäin, koska en jaksa kantaa lapsia enää ja hartiat ovat muutenkin jumissa ja kipeinä. Me liikumme yleensä autolla paikasta toiseen, koska asutaan Pusulassa eli täällä ei ole mitään toimivaa julkista liikennettä. Heti kun päästään muuttamaan Lohjalle lähemmäksi palveluita luovutaan toisesta autosta. Rattaita meillä ei ole ollut yli vuoteen eli ulkona kävellään tai pyöräillään lasten kanssa ja tytöt tietää että pitää jaksaa kävellä jos lähtee mukaan koiran lenkitykselle.

 

Miten teillä liikutaan? Onko kantovälineet tuttuja?

 

Minä suosittelen lämpimästi tutustumaan ergonomisiin kantovälineisiin ja liittymään kantovälineryhmiin Facebookissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *