Hae
Minis with Style

Lapsille kokkaaminen – Ihanaa vai ihan kauheaa?

Minä en ole koskaan oikein ollut mikään ruoanlaittaja. Olen tehnyt ruokaa, koska ihmisen pitää syödä pysyäkseen hengissä. En mitenkään nauti siitä ja en tykkää kikkailla erilaisilla soosseilla ja pyreillä. Aikana ennen lapsia ja opiskelijana en välttämättä syönyt lämmintä ateriaa enää koulun jälkeen kotona. Tai vapaapäivänäkin pystyin syömään vain tyyliin leipää ja jukurttia. 2013 ja 2014 treenasin kovaa ja tähtäsin fitnesskisoihin, silloin oli syötävä jotain muutakin kuin jukurttia. Mutta sekin sopi minulle vallan mainiosti, preppasin kaikki viikon ruoat valmiiksi pakkaseen ja söin sieltä ohjeiden mukaisesti. Ei kikkailua tai venkslaamista gourmet annosten eteen.

Nyt lasten kanssa ruoanlaitto on välttämätöntä ja ruoka-ajoista pitää pitää kiinni

 

Alussa kaikki oli helppoa

Ensinnäkin täysimetin molempia melkein 6kk ikään asti. Ellenin kohdalla maisteltiin aikaisemmin, koska kaikki uusi oli jännää. Mutta kun aloitettiin kiinteiden maistelu oli kätevää keittää vihannekset, surauttaa soseeksi ja pussittaa pakkaseen. Hedelmäsoseet ostettiin valmiina. Jonkin verran myös sormiruokailtiin molempien kanssa, mutta en vaan kestänyt sitä sotkua jokapäiväisesti niin soseet oli helpompia. Ja kuka jaksaa pyöräytellä kaurapuuromuffinssipalleroita joka ikinen päivä.. En minä!

Nämä kakut on enemmän minun juttu kuin arkiruoan laittaminen

 

Kahden leikki-ikäisen kanssa ruokailu mutkistuu

Nämä omat kulta mussukat kuvittelevat että meillä tehdään uusi ruoka joka ruokailulle ja yleensä sanomista tulee jos samaa ruokaa tarjotaan toista tai jopa herranjumala kolmatta kertaa. Itse tykkäisin tehdä kerralla enemmän, vaikkapa muutaman päivän safkat mutta ei se kelpaa näille prinsessoille. Ja aina pitäisi olla kuitenkin jauhelihaa ja makaronia, koska se nyt vaan on hyvää. Kuinka monella tapaa tätä pystyykään valmistamaan, aika monella, olen nimittäin kokeillut. Nämä ruoat maistuu aina ja otetaan lisääkin jopa.

 

Miksi kaupan pinaattiletut ja maksalaatikko on niin sairaan hyviä, mutta kotona tehtyä ruokaa närpitään

 

Aina jos erehdyt kokeilemaan jotain uutta esimerkiksi eilen uunijuureksia (porkkanaa, perunaa ja punajuurta) ja jauhelihapihvejä, niin ensimmäinen kommentti oli: ”hyi tää haisee pahalle”. Ai että kun nämä kommentit hivelee mun kokkausminäni itsetuntoa ihan todenteolla. Ja heti alussa aletaan kyselemään et kuinka monta lusikallista pitää syödä tai mitä tästä pitää syödä. No jos vaikka joskus söisit ihan kaiken.

Ryhmä Hau kakku, voileipäkakku ja amerikkalainen juustokakku

 

Päiväkodissa maistuu ruoka kuin ruoka

Ja mikä ihmeen juttu tämä on? joka päivä saan kuulla että ruoka on maistunut erittäin hyvin ja sitä on otettu kerran tai pari jopa lisää. Ne varmaan kuvittelee siellä et meillä ei kotona saa ruokaa ollenkaan ja päikyssä lapset sitten tankkaavat ravintoa kaiken varalta. No onhan se hyvä että edes siellä syövät mukisematta kunnolla. Kotona on hyvä sitte pelleillä pöydässä ja jättää syömättä.

Olen myös joskus tehnyt niin että tarjoan iltapalalla sen saman ruoan uudelleen mikä ei ole päivällisellä maistunut tai jos ruoka on jäänyt syömättä niin en tarjoa välipalaa tai iltapalaakaan loputtomasti vatsan täytteeksi.  Mutta pääosin meillä syödään kyllä hyvin, koska tytöt kuitenkin kasvavat hyvin eli mistään jatkuvasta nirsoilusta ei ole kyse. Lähinnä kuvitelma siitä, että kotona ruoka vaan tilataan  pöytään ja tyytymättömyydestä sanotaan kokille erittäin kärkkäästi ja palautetaan ruoka-annokset takaisin keittiöön, on rasittavaa.

Meillä luojan kiitos iskä tekee ehkä suurimman osan viikoittaisista ruoista. Tai ei edes ehkä, vaan tekee! Jos tämä jäisi kokonaan minun harteilleni, en selviäisi. Meillä on selkeä työnjako: mies tekee ruoat ja minä sitten leivon ja teen esimerkiksi banaanilettuja.

 

Syökö teidän lapset mukisematta kaiken ja kiittävät hyvästä ruoasta poistuessaan pöydästä?

Päiväkotireppu – Mitä se pitää sisällään?

Meillä tytöt ovat olleet päiväkodissa vuoden ikäisestä asti. Ellen toki oli kotona silloin kun olin äitiyslomalla Islan kanssa. Mutta muuten on aika tiiviisti pidetty yhtä Oravaisten päiväkodin vuororyhmän kanssa. Me molemmat vanhemmat siis tehdään kolmivuorotyötä eli työajat on todella vaihtelevat. Minulla on ehkä enemmän säännöllistä arkityötä, koska leikkaussalissa leikataan eniten virka-aikaan.

 

”Nää kumpparit pitää jättää tänne, koska sä et kuitenkaan muista tuoda niitä takaisin huomenna”

 

alun kuvitelmat vs. todellisuus

Silloin kun Ellen aloitti päiväkodin elin jossain harhamaailmassa ja kuvittelin ettei tarvitse ostaa esimerkiksi kaksia kumppareita, toisia päikkyyn ja toisia kotiin. Sama homma myös kuravaatteiden osalta. Ajattelin silloin että se on vain ja ainoastaan rahan tuhlausta ja kyllähän minä raahaan mukana jokapäivä niitä sinne päiväkotiin tarpeen vaatiessa.

Todellisuushan on se että nykyään tytöillä on kahdet kumpparit ( siis neljä paria yhteensä) ja kahdet kuravaatteet (kotona meillä on vuorilliset haalarit). Alkuun jaksoin ja muistin roudata eri tavaroita mukaan mutta kaikkien ja etenkin minun  mielenterveyden takia raahaan tavaraa edestakaisin mahdollisimman vähän. Ja jos esimerkiksi tytöillä on kurikset päikyssä päällä haettaessa niin riisun ne sinne ja vaihdetaan tavalliset kengät jalkaan. Kerran koitin oikaista ja olin jo viemässä tyttöjä autoon niin Ellen alkoi ikemään ja sopersi et ”Nää kumpparit pitää jättää tänne, koska sä et kuitenkaan muista tuoda niitä takaisin huomenna” Eli päiväkotireppu on nykyään ainoa unilelujen lisäksi, joka reissaa kodin ja päiväkodin välillä.

Lasten naulakko ja repun paikka

 

Kånken uskollinen päikkyreppu

Tytöillä on yhteinen päiväkotireppu, koska ovat samassa ryhmässä ja vierekkäisissa lokeroissa päiväkodin eteisessä. Ja itseasiassa nykyään tytöt käyttävät melkolailla samoja vaatteita eli ovat melkein samankokoisia vaikka ikäeroa on reilu vuosi. Tämäkin siis vähentää vaatetta repun sisältä. Islakin oppi viime kesänä kuivaksi kokonaan eli vaippoja ei tarvitse enää viedä päiväkotiin ja pissapyykki on myös vähentynyt todella paljon. Molemmille sattuu enää hyvin satunnaisia vahinkoja.

Nyt kun reppuun kurkkasin niin siellä oli neljät pitkät housut, kolmet sukat, neljät pikkarit, kolme pitkähihaista paitaa, hame ja kypärähattu. Eli ihan joka päivä ei reppua tarvitse ratsata ja lisäillä mitään, koska näillä vaihtovaatteilla pärjää pitkälle. Päiväkodissa on tapana laittaa lokeroon sinitarralla merkki että ”likapyykkiä” tai ”lisää vaihtovaatteita” jos tulee pyykkiin vaatetta tai he huomaavat vaihtovaatteiden vähyyden. Muutamasti on tytöt tullu lainasukilla kotiin kun en ollut huomannut laittaa sukkia tarpeeksi mukaan.

 

 

mitä sitten on päiväkodissa kokoajan?

Meillä on päikyssä molemmilla kumisaappaat, kurahousut ja -takit, pompuloita ja harja ja villasukat. Nämä penteleen villasukatkin olivat hukassa (siis kotona) hyvän tovin, koska ensin niillä luisteltiin laminaatilla ja yhtäkkiä kettuvillasukista löytyi vain yksi. Hups vaan meillä käy näin aika usein, tavaroilla leikitään ja sitten niitä ei enää löydykkään kun niitä tarvittaisiin. Nyt onneksi isosiskoni neuloi tytöille ihanat pitkävartiset kirjoneulesukat ja huomenna vien ne päikkyyn.

Ja mihin siis villasukkia plus kelillä tarvitsee? niin kumisaappaisiin. En ole sentään hankkinut vielä vuorillisia saappaita lisäksi enää. Sukkien ajankohtaisuudestankin minua yleensä muistutetaan päiväkodista. Tuntuu että hoitajat pitävät huolta myös meistä vanhemmista.

 

tarpeen ja sään mukaan mukana kulkevat

Vuorilliset kurahanskat kulkevat mukana niin kauan kun niitä tarvitaan, tai sitten ne ovat päiävkodissa hyllyssä. Tämä vähän vaihtelee kyllä. Monesti aamulla tytöt menevät päivkotiin pelkillä villahaalareilla, koska matkaa sinne on 35km ja en tykkää että turvaistuimessa ollaan paksuilla vaatteilla. Silloin ulkohaalarit tulevat kainalossa mukana. Syksyllä ja keväälllä on haastavinta pukea lapset päiväkotiin, kun aamulla saattaa olla todella kylmä ja päivällä sitten on lämpimämpää. Meilläkin tytöt menee aamuvuoroon jo 6.30-7.00 eli pitäisi muistaa katsoa päivän sää tarkemmin netistä mitä oma mittari näyttää aamulla.

Meillä on käytössä pop toppahanskat, ruskovillan merinokaulurit ja omatekemät villahaalarit (kotimainen ihana merinovilla Ommelliselta)

Kaiken tämän sälän lisäksi meillä tytöillä kulkee unilelut mukana, koska ne ei halua jättää koskaan leluja sinne. Ja kyllä olen unohtanut joskus ottaa lelut mukaan päiväkodista iltaäivällä ja ollaan ajettu kotiin 35km huutaen täyttäkurkkua. Tai aamulla on autossa huomattu lelujen jääneen kotiin. Koskaan en ole vielä lelujen tai vaatteiden takia kääntynyt takaisin mutta eiköhän sekin päivä koita vielä.

Mistähän sitä saisi lisää muistia tähän päähän? ja toivottavasti muillakin on yhtä huono muisti ja arviointikyky pettää yhtä usein kuin mulla.

Kiitos meidän arjen sujuvuuteen kuuluu meidän päiväkodille ja meidän ryhmän hoitajille, te olette meidän tukiverkosto.