Hae
Minis with Style
Kaupallinen yhteistyö

Ihana Famon pöllöperhe

Kaupallinen yhteistyö: Famo kosmetiikka

Olenkin puhunut aiemmin siitä kun vähennettiin muovin määrää meidän taloudessa niin suurin osa siitä lähti kylpyhuoneesta. Vilkaiseppas omaan kylppäriin ja laske kuinka monta muovipurkkia siellä on ja mikä on niiden käyttöikä? eli aika kaupasta käyttöön ja roskiin (muovikierrätykseen tottakai). Meillä shampoo ja hoitoaine purnukoita oli todella paljon ja kaipasimme siihen muutosta. Silloin meille muutti ihana pöllöperhe kylpyhuoneeseen!

Famon pöllön muotoiset shampoot

Tutkittuani asiaa jonkin aikaa tilasin meille ensimmäiset palashampoot viime keväänä. Meille rantautuivat maailman söpöin shampoo, ja se oli pöllön muotoinen. Samalla tilasin myös hoitoaineen palana, jonka merkkiä en muista. Olin kuullut että joistakin palashampoista tulee lähmänen tunne hiuksiin ainakin aluksi mutta se menisi kuulemma ohi. Mutta facebookin luonnonkosmetiikka ryhmässä luvattiin ettei tätä lähmästä tunnetta tule Famon tuotteista, koska Famon shampoo pohjaiset shampoopalat on kehitetty juuri niille joille palashampoot eivät ole ehkä aiemmin sopineet.

Pöllö kuivuu parhaiten pesujen välillä vaikkapa luffasienen päällä. Mutta voit säilyttää sitä vaikka saippuatelineessä, pääasia että se kuivuu. Meillä oli keväällä pöllöt mukana myös lomamatkalla ja ne kulkivat mukavasti pienessä rasiassa matkalaukussa. Pöllö menee koostumuksensa puolesta myös käsimatkatavaroissa kätevästi, koska se ei ole nestettä. Eikä sen leviämistä matkatavaroihin tarvitse pelätä edes ruumalaukussa.

Söpöt pöllöt

Ensimmäinen kokemus

Ensimmäisessä suihkussa pöllön kanssa oltiin tyttöjen kanssa vähän hämmentyneitä. Miten tätä kuuluu levittää ja miten se toimii, kun hiuksia on paljon ja ne on kaikilla pitkät. Mutta itseasiassa pöllön muoto ja koko ovat todella nerokkaat. Pöllö sopii käydellisesti kätee ja sen pohjalla saa levitettyä sampoon märkään tukkaan todella hyvin. Ja palan pystyy käyttämään ihan viimeistä piirua myöden. Heitetään tähän vertailu siitä hoitoaineesta X ,joka oli suorakaiteen mallinen niin sen levitys ei meinannus sujua yhtään, koska se ei pysynyt kädessä ja se seikkaili enemmän suihkun lattialla kun hiuksissa.

Pöllöperheen esittely

Meille tarjoutui mahdollisuus kokeilla famon muitakin shampoita ja näin yhteistyön merkeissä esittelen teillekkin tämän ihanan pöllöperheen tuotteita. Kaikki ovat luonnollisia, biohajoavia, vegaanisia ja tuoksuttomia (muutamaa tuoksullista lukuunottamatta) mitä tärkeitä näistä ei synnyt muoviroskaa.

Haituva shampoo : 

Tämä on tarkoitettu normaaleille hiuksille ja se pesee hiukset ja päänahan puhtaaksi samalla hoitaen.

Hattara shampoo :

On minun suosikkini ja se on tarkoitettu rasvoittuvalle päänahalle ja sen puhdistamisessa tämä on loistava.

Untuva shampoo :

Untuva tuo pehmeyttä kuiville ja karheille hiuksille, eli se kosteuttaa harottavat hapsusi untuvan pehmeiksi.

Syväpuhdistava pulleamassu :

Tämä tuli minulle kuin tilauksesta, koska omaan ongelmallisen päänahan. Eli tämä ihana musta pöllö syväpuhdistaa hiukset ja päänahan. Se sisältää runsaasti mustaa savea, joka parantaa ja vahvistaa hiuksia. Argan öljy hoitaa ja kosteuttaa. Tätä suositellaan käyttämään 1-4krt/kk ja eilisen kokeilun perusteella aivan loistava tuote minun päänahalle.

Kosteuttava pörröinen hassu:

Tämä pöllö on väritykseltään vaaleanruskea, koska se sisältää pellavasiemenöljyä ja Rhassoul savea. Kehitetty erityisesti pitkille hiuksille ja se hoitaa ja kosteuttaa kutrejasi. Varmasti meidän pitkähiuksisille lapsille täydellinen.

Hoitoainepala Takku tuoksuton ja tuoksullinen:

Ihana hoitoaine pala, joka kosteuttaa ja uudistaa kuivia ja elottomia hiuksia. Tätä on tarjolla tuoksullisena ja tuoksuttomana. Tuoksuversio ei ole mitenkään voimakkaan tuoksuinen sekään. Mutta jos ei tykkää tuoksuista ollenkaan niin valitse tuoksuton.

www.famo-kosmetiikka.fi    sivulta löytyy enemmän tietoa ja paikat mistä pöllöjä voi ostaa. Itse olen ostanut ne Oranssi orava nimisestä verkkokaupasta ja heillä on todella nopea toimitus ja ihana asiakaspalvelu. Oranssi oravalla on myös kivijalkakauppa Korson Wanhalla asemalla, kannattaa poiketa käymään.

-Jannina

Kaupallinen yhteistyö: Famo kosmetiikka

3 kommenttia

  1. Torey kirjoitti:

    Jääkö näistä hiuksiin sellanen palashampoiden perus tahmasuus? Mä olen kokeillut erilaisia palashampoita ja aina lopulta joutunut palaamaan kampaamon shampoisiin, koska tukka ja hiusharja on siinä ällöttävässä vahamaisessa möhnässä, joka palashampoista on jäänyt. Samaa on kironnut moni muukin tuttu. 😀

    Näitä tekisi silti mieli testata!

    • minis_with_style kirjoitti:

      Kannattaa kokeilla näitä, koska näistä ei jää sitä lähmästä tunnetta hiuksiin. Hoitoaineen kanssa kannattaa olla sillei varovainen et laittaa vaan latvoihin jos on helposti latistuva tukka.

      • Torey kirjoitti:

        Ja kato, huomasin jotenki hypänneeni osan tekstistä ohi! En kestä! ? Mutta joo, täytyneepi näitä vielä testata!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *