Hae
Minis with Style

Unohdin itseni – mutta vain hetkeksi

Mistä kaikki alkoi?

Innostuin ompelemisesta silloin ,kun odotin Islaa. Ja aluksi laitoin kuvia omaan facebookkiin ja instagramiin tuotoksistani. Ei aikaakaan kun aloin saamaan tilauksia ensin kavereilta ja myöhemmin myös muilta. Tuli aika perustaa toiminimi, jotta kaikki menisi oikein verojen ja muiden kannalta. Pikkuhiljaa homma niin sanotusti levisi käsiin ja kohta minulla oli verkkokauppa, omia kankaita, kuoseja ja mallistoja. Ja voitte kuvitella kuinka rankkaa on olla töissä palkansaajana, yrittäjä ja äiti kahdelle pienelle lapselle. Silloin unohdin itseni täydellisesti!

 

Terveys vaakalaudalla

Kahteen vuoteen en yksinkertaisesti kerennyt huolehtimaan itsestäni ollenkaan tai saatikka harrastamaan liikuntaa. Vuosi sitten minulla todettiin myös kilpirauhasen vajaatoiminta ja sain siihen lääkityksen. Aluksi minulla siis tutkittiin vain rytmihäiriöitä ja tykyttelyä mitä minulla tuli vähän väliä. Olin jopa yötyökiellossa kolme kuukautta, koska yöllä rasituksessa sain tykyttelykohtauksia enemmän ja niistä tuli huono olo. Ja vaikka kilpirauhasen vajaatoimintaan ei kuulu varsinaisesti tykyttely niin ne loppuivat, kun sain tyroksiinin mukaan päivittäsiin rutiineihini. Varmasti stressillä on oma vaikutuksensa näihin asioihin.

 

Töiden vähentäminen ja uusi ruokavalio

Eloisen verkkokauppa lopetti heinäkuussa ja elokuusta lähtien olen ollut vain sairaanhoitaja ja äiti. Stressi on vähentynyt toooodella paljon ja olen saanut kiinni taas liikunnan ilosta. Nyt onkin ollut valtakunnallinen liikuntaviikko ja ollaan työporukalla käyty Lohjan Aplicossa treenaamassa kun sinne on päässyt ilmaiseksi jumpalle ja salille. Toivottavasti päästään pian muuttamaan lähemmäksi tuonne lohjan keskustaan niin pääsisi useammin treenaamaan Aplicoon kentien jäsenenä.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan ja kaiken tuon stressin takia oma aineenvaihdunta on ollut aivan totaalisen jumissa ja painokin pääsi nousemaan jonkiverran. Yli vuoden paino oli jumissa 70,5-72kg ja se ei reagoinut oikein mihinkään. Vaikka veti karkkia ja herkkuja kaksin käsin niin se ei tuosta noussut ja sitten vaikka ei syönyt karkkia ja herkkuja niin se ei laskenut. Lopetin kokonaan gluteeniviljat ja maitotuotteet ruokavaliostani ja vatsa on voinut niin paljon paremmin. Ennen oli vuorotellen ummetusta, ripulia ja jäätävää turvotusta eli toiminnallisia ongelmia. Vatsan iltapainotteinen turvotus on historiaa ja voin muutenkin paremmin. Söin taannoin vahingossa tavallista leipää ja siitä seurannut ripuli kesti neljä päivää ennen kuin vatsa alkoi rauhoittua. Eli ei niitä enää kiitos minulle!  Myös tyroksin lääkitys on nyt päivityksen alla ja lääkäri soittaa minulle ensi viikolla. Labra arvot on viiterajoissa nyt mutta niinkuin vuosi sitte oli puhetta lääkärinkanssa niin ne voisi olla vielä paremmat eli toivottavasti annostusta nostetaan hiukan. Paino ei toki ole ainoa syy annoksen nostoon vaan on tässä muitakin oireita kuten hiustenlähtö ja väsymys.

 

Tavoite!

Minulla on tavoitteena päästä takaisin siihen painoon missä olin ennen lapsia. Tämä maaginen hyvänolon paino oli silloin ainakin 61-63kg. Nyt paino on hieman notkahtanut alaspäin ja se on 66,9kg eli vielä on vähän matkaa sinne missä olin tyytyväinen kehooni ja olooni. Tällä hetkellä syön siis normaalia kotiruokaa mutta en syö herkkuja tai muuta mässyä (eikä oikeesti tee mieli, jos olen kokonaan ilman). Huolehdin vitamiinien ja hivenaineiden saannista ja liikun enemmän, hyötyliikuntaa ja kuntosalia. Nyt lupaan muistaa jatkossa huolehtia itsestäni paremmin, silloin jaksan olla parempi äiti ja vaimo myös kotona.

Tässä on viime kesän järkyttävä kuvakollaasi

 

Muistattehan tekin huolehtia myös itsestänne, koska muuten et jaksa huolehtia muista. Tässä mielessä se oma napa pitää pitää kunnossa ensimmäisenä. Minun tapauksessa se napa pitäisi saada siirtymään lähemmäksi selkärankaa 😉

 

-Jannina

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *